Tietoa virtsatietulehduksesta
Kissa ei osaa kertoa sinulle, jos sillä on kelju olo,
joten sinun on pidettävä sen terveydentilaa
silmällä. Yksi terveysongelma voi olla alempien
virtsateiden tulehdus (FLUTD), jonka mahdollisia oireita
ovat:
- Virtsaamiseen liittyvä kipu -
pidättäminen, surkea naukuminen tai muu
ilmiselvä vaiva.
- Käyttäytymisen muuttuminen - virtsaaminen
useammin (virtsamäärän väheneminen),
virtsan karkaaminen tai virtsaaminen epätavallisiin
paikkoihin.
- Verta virtsassa - näkyy vaaleanpunaisina
läikkinä hiekkalaatikossa.
Tällaisten oireiden esiintyessä vie kissa
eläinlääkärille. FLUTD voi olla kivulias ja
hoitamattomana jopa hengenvaarallinen, koska virtsakivet voivat
aiheuttaa tukoksen.
Kissan hoitaminen kuntoon
FLUTD:ia on useimmiten helppo hoitaa ja kissasi paranee
nopeasti. Vie kissa eläinlääkärille, jos
epäilet sillä olevan yllä mainittujen kaltaisia
oireita. Eläinlääkäri saattaa tehdä
yksinkertaisen virtsakokeen (tai pyytää, että
tuot tuoretta kissan virtsaa mukanasi vastaanotolle). Sen
jälkeen lääkäri tekee diagnoosin ja
määrää hoidon, johon kuuluu antibiootteja
ja ruokavalion muutos.
Ravinnolla voi olla myös merkitystä
Eläinlääkäri voi kehottaa antamaan
kissalle ruokaa, joka on kehitetty varta vasten auttamaan
toipumista FLUTD:n aiheuttamista vaivoista. Virtsarakko- ja
munuaisongelmien aiheuttamien vaivojen lievitykseen on olemassa
omia ruokia, kuten Hill's Prescription Feline c/d ja Feline
k/d, jotka on tarkoitettu täysikasvuisille kissoille.
Erityisruualla kissan toipuminen voi vauhdittua
merkittävästi. Kysy
eläinlääkäriltäsi neuvoa ruokavalion
suunnittelussa.
Kissan saaman nestemäärän
lisääminen
Yksi parhaista keinoista ehkäistä FLUTD:a on saada
kissa juomaan enemmän. Tässä muutamia
vinkkejä:
- Jätä eri puolille taloa vesikuppeja.
- Käytä isompia vesikuppeja. Kissan viikset ovat
erittäin herkkiä, ja jotkut kissat eivät juo
kupista jos viikset koskevat kupin reunoihin.
- Täytä vesikupit täyteen. Kissoja kiehtoo
oma peilikuva. Jos ne näkevät peilikuvansa
vesikupista, ne saattavat juoda enemmän.
- Varmista, ettei veden maku ole muuttunut. Kissan
makuaisti on hyvin tarkka ja se saattaa suuttua jos vesi
maistuu yhtäkkiä erilaiselta. Näin voi
käydä mm. kun muutat toiseen asuntoon.
Kissaa on hyvä opettaa juomaan enemmän, mutta
WC-pöntöstä juominen ei ole hyvä tapa.
Pöntön puhdistukseen käytettävät
aineet voivat olla hyväksi muutoin, mutta eivät
kissallesi!