Aikuisen kissan adoptoiminen
Aikuisesta kissasta voi päätellä nopeasti
millainen luonne sillä on. Kissanpennun käytös
saattaa muuttua paljonkin silloin, kun se kasvaa
aikuiseksi (eikä aina parempaan suuntaan!). Aikuisen
kissan persoonallisuus on johdonmukaisempi, ja tarkkailemalla
sen käytöstä löytöeläintalon
työtekijöiden kanssa, voit huomata millaisia
luonteenpiirteitä ja oikkuja kissalla
on.
Hiljaa hyvä tulee
Toinen syy miksi on parempi valita aikuinen kissa pennun
sijaan, on se että aikuisesta kissasta on
suoraan sanottuna vähemmän vaivaa. Kissanpennut
vaativat paljon huomiota, jos haluat pitää ne
pirteinä ja poissa hankaluuksista. Aikuinen kissa sopii
paremmin ihmiselle, jolla ei ole tarpeeksi aikaa tai energiaa
viihdyttää kissanpentua.
Löytöeläintalon aikuiset kissat ovat harvoin
siellä siksi, että niissä tai niiden
persoonallisuudessa olisi jotakin vikaa. Suurimmassa osassa
tapauksista omistajan elinolosuhteet ovat muuttuneet tai
alkuperäisessä kodissa on ilmennyt allergioita.
Yleensä nämä ovat ystävällisiä ja
sosiaalisia kissoja, jotka haluaisivat mieluusti olla osa uutta
perhettä.
Persoonallisuus
Ensimmäinen askel kissan adoptoinnissa on
löytää yksilö, jonka persoonallisuus sopii
sinulle. Löytöeläintalon henkilökunta osaa
antaa sinulle hyvän kuvauksen kissan luonteesta. He
osaavat sanoa tuleeko se toimeen muiden eläinten kanssa
vai paremmin yksinään. He kertovat sinulle myös,
tarvitseeko kissa paljon seuraa vai viihtyykö se paremmin
yksikseen. Jos aiot ottaa uuden kissan kotiin, jossa on jo
kissoja tai koiria, etsi yksilö joka on jo aiemmin asunut
muiden eläimien kanssa. Jokainen kissa, taustasta
riippumatta, on onnellisempi hyvässä kodissa kuin
löytöeläintalossa.
Tutustuminen
Pidä huolta että vietät aikaa kahdestaan
kissan tai kissojen kanssa, jotka haluat ottaa
kotiisi. Pyydä löytöeläintalon
henkilökunnalta rauhallista paikkaa, joka on kaukana
muiden kissojen oleskelutiloista, ja jossa voit olla
rauhassa kissan kanssa. Löytöeläintalossa
oleminen voi olla kissalle äärimmäisen
stressaavaa ja pelottavaa, joten voi viedä pari minuuttia
ennen kuin se rauhoittuu ja sen todellinen persoonallisuus
pääsee esiin.
Useimmat löytöeläintalot ovat jo
käyttäneet kissan terveystarkastuksessa ja sen
rokotukset ovat yleensä voimassa ja se on jo leikattu.
Tarkasta kissa kuitenkin nenästä
hännänpäähän havaitaksesi mahdolliset
terveydelliset huolenaiheet.
Tarkista sopimusteksti
Jotkut löytöeläintalot vaativat että
allekirjoitat sopimuksen, kun olet valmis adoptoimaan kissan.
Varmista että luet sen kokonaan läpi. Siinä voi
olla vaatimuksia kuten että kissaa ei saa antaa
eteenpäin lahjaksi tai sitä ei saa
päästää ulos. Jos suunnittelet kissan
antamista lahjaksi, järjestä tulevalle omistajalle
vierailu löytöeläintaloon ja osallistuminen
adoptioon. Valitse se kissa (tai kissat), johon tunnet
eniten viehätystä. Onnea matkaan ja onneksi
olkoon - perheessäsi on uusi
jäsen!