Karvapallojen käsittely
Melkein kaikki kissanomistajat ovat nähneet karvapalloja
tai kuulleet, kun kissa yrittää yskiä
niitä ulos. Karvapallot on helppo tunnistaa niiden
tyypillisestä sylinterimäisestä
(makkaranmuotoisesta) ulkomuodosta. Joskus karvapallojen mukana
tulee sappinestettä tai ruuanjäänteitä.
Karvapallot muodostuvat kissan vatsassa karvoista, joita ne
ovat nielleet peseytyessään. Kissat eivät kykene
sylkemään karvoja ulos, koska niiden kielen pintaa
peittävät sadat taaksepäin osoittavat
nystyrät. Nämä nystyrät estävät
karvojen liikkumisen eteenpäin kissan suussa. Toinen syy
niiden muodostumiseen on se, ettei kissa kykene ulostamaan
karvoja.
Muodostuminen
Yleensä karvojen
nieleminen ei ole ongelma kissoille, mutta joskus karvat
kerääntyvät vatsaan ja muodostavat karvapallon.
Erityisesti pitkäkarvaiset kissat altistuvat tälle.
Jos kissasi silloin tällöin saa karvapallon, sinun ei
tarvitse huolestua. Jos se kuitenkin saa niitä
säännöllisesti tai sillä on vakavia
vaikeuksia päästä karvapalloista eroon,
sinun pitää keskustella
eläinlääkärisi kanssa.
Ongelmat
Karvatupot saattavat aiheuttaa
ongelmia jos ne kovettuvat vatsassa ja kissa ei kykene
hankkiutumaan eroon niistä. Kissalla saattaa olla
vaikeuksia karvapallon kanssa, jos sillä on seuraavia
oireita:
- ummetus
- kova uloste, jossa merkkejä karvoista
- yskiminen tai huohotus erityisesti ruokailun
jälkeen
- ruokahalun puute
Ehkäisy
Parhaiten voit estää
karvapallojen muodostumista harjaamalla kissaasi
säännöllisesti. Pitkäkarvaisten rotujen
kanssa tämä on
välttämätöntä. Kissan harjaaminen
poistaa kuollutta karvaa sen turkista, jolloin on paljon
epätodennäköisempää, että se
nielee irtonaisia karvoja. Useimmat kissat rakastavat
harjaamista, joten tämä on erinomainen tapa vahvistaa
suhdetta kissaasi. Harjaa kissaa erityisen ahkerasti
keväisin, kun se pudottaa talviturkkinsa. On
myös olemassa muita keinoja, joita voit
käyttää harjaamisen lisäksi. Saatavilla on
esimerkiksi erilaisia ruokia karvapallo-ongelmaan ja
hoitoja, jotka saattavat auttaa. Nämä helpottavat
karvojen kulkeutumista kissan läpi osana ruuansulatusta.
Keskustele eläinlääkärisi kanssa. Hän
osaa suositella parasta ratkaisua juuri sinulle.