Kissanpennun psykologiaa
Kissanpennun ymmärtäminen
Sinun on hyvä yrittää ymmärtää
kissanpennun ajattelumaailmaa ja sitä, miksi se
käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Näin
sinulla on mahdollisuus luoda siihen entistäkin syvempi
suhde. Lisäksi pystyt kouluttamaan sen pois
vahingollisista käyttäytymistavoista, jolloin
siitä kasvaa kissa, jonka kanssa haluat jakaa kotisi.
Kuinka kissasta tulee välkky
Kissanpennut oppivat kokeilemalla. Jos kokemus on
myönteinen, se haluaa kokea sitä uudestaan.
Epämiellyttäviä kokemuksia ne pyrkivät sen
sijaan välttämään. Mitä tulee kissan
kouluttamiseen, tärkeintä on muistaa, että
palkinnot toimivat. Huutaminen ei mitä
todennäköisemmin tee vaikutusta,se vain pelottaa
pentua.
Jos haluat kouluttaa pennun pois jostakin tavasta, luo ensin
myönteinen ympäristö sellaiselle asialle, jota
pentu saa tehdä. Esimerkiksi, jos et halua pennun
kynsivän huonekaluja, rohkaise sitä
käyttämään
raapimispuuta niiden sijaan. Raapimispuusta voi
kehittää hauskan leikkikeskuksen, laita siihen pennun
leluja ja hiven kissanminttua, ja muista kehua kissaa puun
käytöstä.
Jos suhteesi pentuun on leikkisän iloinen ja
vietät aikaasi sen kanssa ja annat sille paljon
mielenkiintoisia leluja, pennulle ei edes juolahda mieleen
käyttäytyä huonosti. Huono käytös
johtuu yllättävän usein
tylsistymisestä.
Miksi ihmeessä se tekee noin?
Se normaalista käytöksestä. Joskus pentu
kuitenkin tekee sellaista, mikä tuntuu vähän
hullulta. Tässä joitakin selityksiä.
Miksi kissanpentuni imeskelee tavaroita?
Joskus kissanpentu imeskelee huopaa tai lelua, jotkut
omistajat ovat jopa heränneet siihen, että se imee
heidän korviaan! Tälle ei ole selkeää
selitystä, mutta on mahdollista, että varhain emosta
vieroitetut pennut etsivät mielihyvää
imeskelemällä. Se voi johtua myös
tylsistymisestä; kokeile pistää kissan leluja
liikkeelle jotta pentu kiinnostuisi niistä. Kun kissat
syövät syötäväksi kelpaamattomia
esineitä, sitä kutsutaan pica-oireyhtymäksi.
Pica voi olla vaarallista, jos kissa syö esineitä,
kuten kangasta tai lankaa, jotka voivat tukkia
ruoansulatuskanavan. Myös jotkut
huonekasvit voivat olla kissalle myrkyllisiä. Ruohon
syöminen on normaalia kissoilla, siitä ei kannata
huolestua. Pica voi joskus liittyä tiettyihin sairauksiin,
joten jos olet huolissasi, käänny
eläinlääkärin puoleen.
Miksi kissanpentu nukkuu niin paljon?
Monet kissat nukkuvat 13-18 tuntia päivässä,
vaikka unen määrä liittyy myös kissan
persoonaan ja ikään. Oma kissanpentusi voi nukkua
vieläkin enemmän. Vastasyntyneet kissanpennut
nukkuvat lähes koko ajan. Näin ne pysyvät
lähellä emoaan eivätkä joudu kadoksiin ja
mahdollisiin vaaroihin.
Kissat ovat yöeläjiä, joten yleensä ne
nukkuvat päivisin ja ovat aktiivisempia öisin.
Tämä voi olla hankalaa, varsinkin jos sinulla on
pieniä
lapsia, jotka haluaisivat päivällä
leikkiä pennun kanssa, tai jos pentu on taipuvainen
touhuamaan omiaan yöaikaan. Jos leikit kissanpennun kanssa
päiväsaikaan ja erityisesti ennen nukkumaan menoa, on
enemmän mahdollisuuksia, että se nukkuu
yöllä.