Kodin lemmikkien tapaaminen
Uuden
kissanpennun tutustuttaminen
Jos sinulla on jo entuudestaan kissa kotona, se
todennäköisesti alkaa vartioida reviiriään
uuden kissanpennun saapuessa. On aivan luonnollista, että
haluat kissasi hyväksyvän uuden kissanpennun. Mutta
on yhtä luonnollista, että vanhempaa kissaa
täytyy suostutella hyväksymään nuorempaa,
jota se pitää kilpailijanaan. Sehän on ollut
ainoa kissa talossa ja toiminut omilla ehdoillaan
tähän saakka.
Hitaasti hyvä tulee
Kaksi lemmikkiäsi tulee erinomaisesti toimeen, jos
noudatat seuraavia yksinkertaisia toimia: Ensinnäkin,
tutustuta uusi perheenjäsen kaikessa rauhassa. Toiseksi,
varmista että uusi kissa ei muuta vanhan kissan ruokailu-
ja nukkumajärjestelyjä. Tällöin
mahdollisuudet sopuisaan yhdessäoloon ovat hyvät.
Aina on kuitenkin olemassa mahdollisuus, että ne
eivät koskaan tule toimeen keskenään.
Kun olet päättänyt lemmikkien kohtaavan
toisensa, otat ohjat käsiisi. Älä jätä
niitä tutustumaan toisiinsa keskenään. Valitse
sellainen ajankohta, jolloin talossa on hiljaista. Koska uuden
kissan seksuaalinen kehitys on kesken, vanha kissa ei tunne
olevansa uhattu tai joutuvansa kilpailemaan. Kilpailuasetelman
riskiä vähentää myös se, jos kissat
ovat eri sukupuolta. Älä kuitenkaan kiirehdi
kasvokkain tutustumista, pidä ne erillään mutta
anna niiden tutkia toistensa oleskelupaikkoja ja petejä,
jolloin ne vähitellen tottuvat ajatukseen, että
lähistöllä on toinen kissa.
Yhteisiä tuoksuja
Kissoille hajuaisti on kaikista tärkein, joten on
hyvä idea siirtää joitakin kodin tuoksuja uuden
kissanpentusi turkkiin ennen kuin annat kissojesi kohdata.
Sekoita tuoksut silittämällä ensin vanhaa
kissaasi, sitten uutta kissanpentua käsiä
pesemättä ja päinvastoin. Näin myös
uusi kissanpentu tottuu toisen kissan tuoksuun.
Osoita kissanpennulle oma paikka
Voit harkita kissalle omaa aitausta tai laatikkoa,
jossa on sen peti, hiekkalaatikko ja vesikuppi, jotta se tuntee
olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Kun tuot toisen kissasi
huoneeseen tutustumaan pentuun, se kokee olevansa turvassa
omassa paikassaan mutta näkee silti toisen kissan. Ja kun
olet päättänyt, että hetki on oikea
(tämä voi viedä useita päiviä), avaa
kissanpennun aitauksen ovi ja anna sen tulla ulos omalla
ajallaan.
Ei ole takeita siitä, että näistä
kahdesta kissasta tulisi ylimpiä ystävyksiä; jos
niistä ei tule, anna niiden kehittää sellainen
suhde joka sopii kummallekin. Useimmat kissat oppivat loppujen
lopuksi ainakin sietämään toista kissaa.