Huonoja tapoja
Olet koirasi kanssa ulkona ja olet juuri kertonut
naapurillesi kuinka hyväkäytöksinen koirasi on,
kun yhtäkkiä huomaat sen syövän
koirankakkaa. Yäk!
Koprotagie (ulosteensyönnin
lääketieteellinen nimi) on
epämiellyttävää, mutta ei harvinaista
käytöstä koirien parissa. Hyvä uutinen on,
että ulosteen syöminen ei yleensä vahingoita
koiraa. Huonot uutiset jo tiedätkin; se on inhottavaa,
sotkuista ja tekee hengityksen pahanhajuiseksi. On
olemassa myös loistartunnan riski, jos koira syö
muiden eläinten jätöksiä.
Uteliaisuus Kukaan ei ole täysin
varma
, miksi koirat tekevät näin,
mutta on pari mahdollista syytä. Voi yksinkertaisesti
olla, että ne nauttivat siitä. Koirat ovat
vuorovaikutuksessa ympäristöönsä suun
kautta; ne pitävät keppien kantamisesta ja lelujen ja
luiden pureskelusta. Koirat pitävät myös
asioista, joilla on voimakas haju, ja uloste kuuluu
ehdottomasti tähän kategoriaan. Voi vaikuttaa
oudolta, mutta jätösten syöminen voi hyvin olla
vain koiran tapa tutkia jotain, mikä kiinnostaa sitä.
Hämmentyneet pennut Koiranpennut syövät
joskus omia jätöksiään
sisäsiisteyskasvatuksen aikana. Sitä tapahtuu koska
ne ovat vielä epävarmoja siitä minne sopii
ulostaa ja minne ei. Pelätessään tehneensä
jotain väärin ne "hävittävät
todistusaineiston". Tämänkaltaista
siivouskäyttäytymistä voi esiintyä
sisätiloissa myös aikuisilla koirilla.
Emokoirat syövät usein pentujensa ulosteita
puhdistaessaan niitä. Tämä on mahdollisesti
jäänne vaistomaisesta toiminnasta. Luonnossa pentujen
jätösten syönti vähentäisi
saalistajien mahdollisuuksia löytää emon
puolustuskyvyttömät jälkeläiset.
Puutteet ruokavaliossa Yksi yleisimmistä
teorioista
, miksi koirat
käyttäytyvät näin on, että ne
täydentävät puutteita ruokavaliossaan.
Kasvissyöjäeläinten ulosteista voi saada
vitamiineja, jotka eivät kuulu koiran tavanomaiseen
ruokavalioon. Kissanruuassa on paljon proteiinia, joten
kissan jätökset voivat vaikuttaa koirasta
kiinnostavilta. Tällaista käytöstä tulee
rajoittaa välittömästi sillä kissan
jätökset voivat olla myrkyllisiä koiralle.
Ehkäisy Helpoin tapa ratkaista ongelma on
yksinkertaisesti yrittää kerätä
jätökset heti kun koirasi on tehnyt tarpeensa. Koiran
ruokaan on olemassa myös lisäaineita, jotka maistuvat
hyvältä syödessä, mutta muuttuvat
kitkeriksi ruoansulatuksessa tehden ulosteesta pahanmakuista.
Valitettavasti nämä keinot eivät toimi kaikkien
koirien kohdalla. Koprotagien hoitamiseksi
yleensä paras ratkaisu on kieltää
lempeästi, mutta lujasti ja johdonmukaisesti. Puhu
myös eläinlääkärisi kanssa, joka
kykenee havaitsemaan onko koirallasi ruokavalioon
liittyviä lisätarpeita.