Koirat ja vuorovaikutus
Avain koirasi vuorovaikutukseen toisten koirien kanssa, eli
sosiaalistamiseen, on tutustuminen ja kokemukset.
Onko koirasi rauhallinen, itsevarma ja hallittavissa, kun se
kohtaa toisia koiria tai ihmisiä? Joillakin koirilla on
erikoisia oikkuja. Ne pelkäävät ihmisiä,
joilla on hansikkaat kädessä tai parrakkaita
miehiä. Jotkut haukkuvat vihaisesti, kun ne
näkevät toisen koiran tai ovat kauhuissaan
joutuessaan autoon. Sosiaalistamisella voi korjata
tällaista käyttäytymistä. Se on prosessi,
joka alkaa jo, kun koira on pieni ja jatkuu koiran
aikuiselämän läpi. Jopa adoptoitu aikuinen koira
voi hyötyä sosiaalistamiskoulutuksesta.
Tutustuminen tuottaa tulosta
Avain
sosiaalistamiseen on tutustuminen ja kokemus.
Järjestä koirallesi myönteisiä kokemuksia
mahdollisimman monen ihmisen, paikan ja eläimen kanssa.
Yksinkertainen toistuva altistaminen ei riitä - kokemus
näistä uusista tilanteista täytyy olla koiralle
myönteinen. Koiran tutustuttaminen ystävän
lapsiin ei siis auta, jos lapset kiusaavat ja
tökkivät sitä tai pelästyttävät
sen.
Nuorena vitsa väännettävä
Kun koirasi on vielä pieni, koulutus ja koiranpentukutsut
kotonasi ja eläinklinikalla ovat erinomainen mahdollisuus
koirallesi ystävystyä toisten tavallisten koirien
kanssa. Vastusta houkutusta hemmotella hermostuneita koiria tai
nuhdella liian riehakkaita yksilöitä. Koirat ovat
sosiaalisia eläimiä ja niiden täytyy oppia
olemaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja se tapahtuu
vuorovaikutuksessa. Anna koirasi tavata
kaikennäköisiä, -kokoisia ja -ikäisiä
tavallisia ihmisiä ja pidä mukana herkkupaloja
valmiina palkitsemaan hyvä käytös. Älä
jätä koiraasi koskaan yksin vauvojen tai lasten
kanssa. Hyvin pienet lapset saattavat vahingossa satuttaa tai
säikäyttää sen ja jos koirasi on
pelästynyt tai tuntee olonsa epämukavaksi, se saattaa
hyökätä heitä kohti. Vaihtele
päivittäisten lenkkien reittejä ja vie koirasi
sille uusiin paikkoihin. Mitä enemmän sillä on
myönteisiä kokemuksia, sitä rauhallisempi se on
epätavallisissa tilanteissa.
Sinä olet johtaja
Koiran pitää
tietää, että sinä olet luottavainen ja
rohkea, ennen kuin se voi olla itse rohkea. Jos
yrität saada koirasi tuntemaan olonsa mukavaksi suurempien
eläinten seurassa, mutta olet itse hermostunut,
pysähdy. Aiheutat enemmän harmia kuin
hyvää, ennen kuin osaat näyttää,
että olet sinut tilanteen kanssa. Yksinkertainen, mutta
tehokas tapa auttaa koiraa sosiaalistumiseen on pitää
sen huomio kiinnittyneenä itseesi silloin, kun se tuntee
olonsa epävarmaksi jossakin tilanteessa. Koirasi tunnistaa
sinut laumanjohtajaksi, koska olet vahva ja sopiva
tehtävään ja luottaa siihen, että johtaja
pitää huolta asioista.
Ammattiapua
Jos koirasi käyttäytyy
aggressiivisesti, älä epäröi hakea
ammattilaisen apua. Aggressiivinen reaktio ei
välttämättä ole merkki koiran pahuudesta,
mutta sen syy pitää selvittää nopeasti.
Keskustele eläinlääkärisi kanssa, joka voi
suositella käyttäytymiskouluttajaa.