Lentäminen koiran kanssa
Avain koiran kanssa lentämiseen on hyvä valmistelu.
Varmista, että tiedät kohdemaan
karanteenivaatimukset. Vaatimus voi olla jopa 6 kuukautta,
mikä on paljon enemmän kuin useimmilla ihmisillä
on lomaa! Lemmikkieläinten
matkustuslainsäädäntö on voimassa EU:n
alueella. Lisää tietoa löydät:
www.evira.fi Matkustamo vai ruuma?
Jos sinulla
on hyvin pieni koira, voit mahdollisesti ottaa sen
matkustamoon, mikäli lentoyhtiö hyväksyy
kuljetuskopin ja se on käsimatkatavaran kokoinen. Suurin
osa koirista joutuu kuitenkin matkustamaan ruumassa omassa
kopissaan. Lentoyhtiön vaatimusten mukaan kopin tulee olla
tarpeeksi iso, niin, että koira voi nousta seisomaan ja
kääntyä ympäri. Tarkista
lentoyhtiöltäsi kuljetuskopin vaadittavat mitat.
Ilmoita etukäteen
Varmista, että
keskustelet koirasi mukaantulosta lentoyhtiön kanssa
etukäteen. Itse asiassa on suositeltavaa tiedustella
lentoyhtiön politiikkaa koirien suhteen ennen lippujen
varaamista. Jotkut niistä eivät kuljeta koiria
tiettyyn aikaan vuodesta tai edes tiettyyn aikaan
päivästä. Varmista, että koira menee
koneeseen ennen sinua On tärkeää, että
koira on tehnyt tarpeensa ja kunnon kävelylenkin ennen
lentoa. Vuoraa kuljetuskoppi revityillä
sanomalehdillä, koska on todennäköistä,
että se virtsaa matkan aikana, vaikka se ei
tekisikään sellaista normaalisti. Lentäminen voi
olla pelottava kokemus ja koira usein menettää
kontrollin, kun se on hädissään. Ruoka
ja juoma
Onko hyvä idea laittaa ruokaa ja
vettä kuljetuskoppiin? Toisaalta se tuntuu
järkevältä, koska koiralle saattaa tulla
nälkä tai jano, varsinkin jos kone on
myöhässä. Kupit saattavat kuitenkin
läikkyä ja sotkea kopin. Se saattaa lisätä
koiran tarvetta ulostaa ja virtsata. Stressin ja ruuan
yhdistelmä saattaa myös sekoittaa vatsan. Koira
selviää useita tunteja ilman ruokaa ja vettä,
mutta jos epäilet, kysy
eläinlääkäriltäsi mitä hän
suosittelee ja tiedustele lentoyhtiön
käytäntöä. Jos tarjoat vettä, harkitse
sen jäädyttämistä ennen kuin lähdet.
Se ei läiky niin helposti, kun koppia lastataan.
Selkeä nimilappu ja näkyvä
kuljetuskoppi
Varmista, että koppisi on selkeästi merkitty
ulkopuolelta. Laita siihen heijastinteippiä ja tarroja,
jotta se olisi helpompi tunnistaa ja varmista, että
kiinnität siihen nimilapun, jossa on omat tietosi
sekä koiran nimi. Usko tai älä, on myös
hyvä merkitä mikä puoli tulee
ylöspäin! Liitä koppiin hoito-ohjeet pitkien
viivästysten varalta. Jotkut lentoyhtiöt sallivat
sinun katsoa kun lemmikkisi lastataan; toiset ilmoittavat
sinulle kun koirasi on saatu koneeseen. Muita
huomioita
Jos sinulla on jatkolento, ota selvää, onko sinulla
mahdollisuutta viedä koiraasi nopeasti tarpeilleen
lentojen välillä. On mahdollista rauhoittaa koira
lääkkeillä lennon ajaksi, mutta sinun ei tulisi
koskaan antaa rauhoittavia lääkkeitä
lemmikillesi ilman, että ensin keskustelet
eläinlääkärisi kanssa.