Koiranpennun murrosikä voi olla haaste
Murrosikäinen koiranpentu voi olla yhtä vaikea
kuin teini-ikäinen ihminen
Erehdyit, jos luulit, että kauhea murrosikä olisi
vain ihmisillä ilmenevä syndrooma! Koiranpennut
tulevat murrosikään noin kuuden kuukauden
iässä ja niistä tulee melkoisen oikukkaita, kun
ne testaavat rajojaan ja puolustavat
itsenäisyyttään. Koiranpentu yrittää
haastaa johtajuuttasi ja saatat huomata, että sen halu
miellyttää sinua vähenee äkillisesti.
Tätä kaikkea vielä voimistaa hormonitason nousu,
joka johtuu sukukypsäksi kehittymisestä. Jos et ole
vielä neuteroinut koiranpentuasi, nyt on hyvä aika
tehdä se.
Kuinka murrosikäisen koiran kanssa
toimitaan?
Sinun tulee nyt vahvistaa sitä prosessia, jonka olet
tehnyt koiranpentusi sosiaalistamiseksi. Jatka koiran
tutustuttamista erilaisiin ympäristöihin ihmisiin ja
toisiin koiriin. Leiki sen kanssa edelleen runsaasti, kannusta
hyvään käytökseen ja yritä kitkeä
huonot tavat. Myös joitakin röyhkeitä ja
kapinallisia tempauksia voi olla odotettavissa. Pentu, joka
tähän saakka on aina seurannut sinua kaikkialle, voi
yhtäkkiä kieltäytyäkin tulemasta paikalle
kutsuttaessa. Sinun on pysyttävä
jämäkkänä, mutta reiluna ja opetettava
pennulle, mikä on oikein ja mikä
väärin.
Murrosikäinen pureskelija
Yksi haastava puoli koiranpennun murrosikäisen
käytöksessä voi olla hallitsematon tarve
pureskella. Se on erilaista, kuin hampaiden puhkeamiseen
liittyvä pureskelu, koska se tapahtuu vasta sen
jälkeen, kun kaikki neulanterävät maitohampaat
ovat tippuneet pois. Pureskelu saattaa lievittää
epämukavaa oloa, kun täysikasvuisen koiran hampaat
asettuvat leukaluuhun, tai vaihtoehtoisesti se saattaa vain
olla osa ympäristöön tutustumiseen ja
tutkimiseen liittyvää käytöstä.Oli
pureskelun syynä mikä vain, on muutama asia,
mitä voit tehdä, jotta sinä (ja omaisuutesi)
selviät tästä pureskeluvaiheesta. Ensin, anna
pennulle sellaisia tavaroita joita se saa vapaasti pureskella,
ja kehu sitä aina kun se käyttää
niitä. Markkinoilla on paljon erilaisia puruleluja.
Toiseksi, älä jätä pentua valvomatta
paikkoihin, missä on vaarallisia tai arvokkaita tavaroita,
joihin se saattaa kajota.
Teinikärhämät
Tässä ikävaiheessa pentu saattaa hyvinkin
joutua tappeluihin toisten koirien kanssa.Murrosiässä
olevat koirat, erityisesti urokset, joutuvat usein vanhempien
koirien (myöskin erityisesti urosten) ahdistelemaksi,
jotka haluavat näin näyttää niille
paikkansa. Tällainen käytös johtuu usein
testosteronista, jota koiranpennun röyhkeät tavat
kiihdyttävät. Neuterointi voi auttaa kontrolloimaan
tällaista käyttäytymistä.
Kehu aina koiranpentuasi, kun se on käyttäytynyt
siivosti toisia koiria kohtaan. Kun pentu kohtaa ja tervehtii
vierasta koiraa kävelyllä ja käyttäytyy
hyvin, sinun tulisi kehua sitä vuolaasti ja voit tarjota
pienen herkkupalankin.
Murrosikäisen kasvu ja kehitys
Eri rodut kehittyvät eri tahdissa. Yleensä,
mitä isompikokoinen koirarotu on, sitä kauemmin sen
luusto kestää kehittyä. Suuremmat koirarodut
vaativat erilaisia ravintoaineita luuston kasvuun ja
kehitykseen. Näin ollen toiset suurirotuiset koirat ovat
täysikasvuisia vasta 18 kuukauden iässä, kun
taas jotkin pienirotuiset koirat saattavat olla lakanneet
kasvamasta jo 6-8 kuukauden iässä.
Eläinlääkäri seuraa koiranpennun
kehitystä ja kasvua, ja tekee terveystarkastuksen, kun
koira on varttunut murrosikään.
Täysikasvuisuus
Murrosikävaihe koiran kehityskaaressa kestää
noin 8 kuukauden iästä 18 kuukauden ikäiseksi.
Se on yleisesti ottaen hienoa aikaa, koska pentu on vielä
täynnä nuoruutta ja energiaa, vaikka joitakin
murrosiän "rosoisia särmiä" on vielä
hiottava!