Oppiminen leikin kautta
Leikkiaika koiranpennun kanssa: vakavasti otettavaa puuhaa

Uuden koiranpennun kanssa leikkiminen on hauskaa ja
jännittävää. Leikki on myös sen
varhaisen kasvatuksen olennaisin asia. Pennun kanssa
leikkiminen auttaa luomaan siihen vahvan ja kestävän
siteen hyvin nopeasti. Leikki on hyväksi myös
koiranpennun terveydelle. Kun pentu on vielä niin pieni,
ettei sitä voi viedä ulos, leikkiminen auttaa
kasvavan lihaksiston, terveiden luiden ja nivelten
kehityksessä.
Mikä tahansa vanha lelu ei kelpaa
Yksi tärkeimpiä sääntöjä on,
että koiran lelut ja perheen muu omaisuus
pidetään erillään. Et saa antaa pennun
päästä järsimään kenkiä tai
lasten leluja, sillä kerran tällaiseen totuttuaan
pentua on vaikea opettaa tavasta pois.
Purulelut ovat hyviä ja turvallisia koiranpennulle.
Niillä voi leikkiä monenlaisia leikkejä ja
niitä voi ravistella ja riepotella vapaasti. Kongit taas
ovat onttoja lieriöitä, jotka on valmistettu
rikkoutumattomasta kumista. Kongien viehätys on
siinä, että ne voidaan täyttää
pienillä makupaloilla, jolloin pentu pysyy kiireisenä
niiden parissa, jos se täytyy jättää
hetkeksi yksin.
Vaikka pentu leikkii, sitä on pidettävä
silmällä
Siirretäänpä katse hetkeksi tulevaisuuteen.
Haluat varmaankin, että koiranpennusta kasvaa
tottelevainen ja stressitön täysikasvuinen koira.
Siksi on välttämätöntä opettaa sille
leikin aikana hieman itsehillintää. Palkkioksi
tästä saat tulevaisuudessa koiran, joka osaa
kontrolloida itseään jännittävissä tai
stressaavissa tilanteissa. Ja, kun olet mukana
pitämässä leikkejä silmällä,
kontrolloit samalla koiranpentuasi. Muista, että pentu on
kuitenkin vielä kovin pieni, joten sinun tulisi olla
kärsivällinen, kun autat sitä oppimaan
hillittyä käytöstä.
Joitakin tärkeitä "leiki ja opi"
-leikkejä
Takaa-ajo
Nämä leikit herättävät koiranpennun
luonnollisen vaiston ajaa takaa, joten kontrolli on olennainen
tekijä. Pennun on opittava hillitsemään
liikkumistaan kun esimerkiksi lelua heitellään,
siihen asti, kunnes annat sille käskyn noutaa. Sen
täytyy myös tottua siihen, että sitä
pyydetään tulemaan takaisin, vaikka se
ryntää hakemaan omaa lempileluaan.
Riepota ja surmaa - leikki
Näissä leikeissä käytetään
usein vinkuleluja ja niissä korostuvat koiranpennun pedon
luonne, joten tässäkin tapauksessa hiven kontrollia
on aiheellista. Voit esimerkiksi opettaa koiraa lopettamaan
lelun "tappamisen" ja pudottamaan sen ja tulemaan luoksesi
käskystä, vaikka pentu kuinka haluaisi
pitää lelun hampaissaan.
Kiskomisleikit
Näiden leikkien yhteydessä voit opettaa
koiranpennun lopettamaan purulelun kiskomisen ja
päästämään siitä irti komennolla
"Irti!". Kun se tekee näin, voit palkita sen herkulla.
Tätä on harjoiteltava vähän kerrallaan ja
usein, kunnes pentu oppii käskystäsi
päästämään välittömästi
lelusta irti.
Leikki on vasta alkua
Kun olet opettanut pennulle itsehillinnän
alkeet, voit harkita jotakin edistyksellisempää,
kuten menemistä pentukurssille tai koirakouluun.
Eläinlääkäri antaa mielellään
tietoa koirien kouluttamispalveluista asuinalueellasi ja
suosittelee aiheeseen liittyvää
kirjallisuutta.