Aggressiivisen käytöksen kitkeminen
Älä anna söpön pentusi muuttua
aggressiiviseksi koiraksi 
Monet ihmiset luulevat koirien purevan "koska niiden
kuuluukin purra". Koirasta ei kuitenkaan tule aggressiivista
ilman hyvää syytä, ja useimmat koirat ilmaisevat
aggressiota stressaavissa tilanteissa. On siis perusteltua
sanoa, että paras tapa ehkäistä pennun
kasvamista vihaiseksi tai aggressiiviseksi koiraksi, on auttaa
sitä välttämään tai
sietämään stressaavia tilanteita. Lisäksi
sinun on opeteltava tunnistamaan pelon merkit, kuten
peräytyminen nurkkaan tai talutushihnan kiristyminen.
Yleisin tekijä on pelko
Koirat eivät tule pelokkaiksi ainoastaan
ikävän kokemuksen vuoksi. Pelokkaita koiria ovat ne,
jotka eivät ole saaneet sosiaalistua riittävästi
ihmisten kanssa. Joten sosiaalistaminen on hyvin
tärkeää - neuvoja sosiaalistamiseen saat
tästä. Jos pentu kasvatetaan niin, että se
pitää ihmisiä (sekä aikuisia että
lapsia) hauskojen asioiden tuottajina, jotka antavat kehuja ja
herkkuja, sen ei tarvitse käyttäytyä
uhkaavasti.
Altista koiranpentu varhaisessa vaiheessa myös
äänille ja tilanteille, jotka voivat saattavat
sitä. Näin ne oppivat voittamaan pelkonsa. Näin
pelottavista asioista, kuten pölynimurista,
liikenteestä tai postinkantajasta tulee
jokapäiväisiä tapahtumia pennun
elämässä.
Koiranpentu ja toiset ihmiset
Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ovat he sitten
ystäviä, perhettä tai tuntemattomia.
Koiranpennun silmissä eri ikäiset, muotoiset ja
kokoiset voivat olla hämmentäviä. Joten
varmista, että se tapaa niin monia ihmisiä kuin
mahdollista pienesta saakka. Näin tuntemattomat tuntuvat
vähemmän vierailta ja koiranpentu oppii olemaan
rauhallisempi ja luottavaisempi. Varo kuitenkin, etteivät
kaikki nämä uudet ystävät
hämmennä lemmikkiäsi innokkailla kiintymyksen
osoituksillaan.
On tärkeää, että pentusi tutustuu
myös lapsiin. Harva lapsi pystyy vastustamaan koiranpennun
ympärillä touhottamista ja vaikka he eivät
tarkoita pahaa, pentu saattaa hätääntyä. On
hyvä idea viedä sitä koulun lähettyville -
lapsia ei kahta kertaa tarvitse pyytää tulla
tervehtimään lemmikkiäsi. Koiranpennut kuitenkin
väsyvät nopeasti. Pidä toisten ihmisten
tapaamiset aluksi lyhyinä ja anna pennulle aikaa
levätä.
Leikkiessä näykkiminen ei saa karata
käsistä
Ennen kuin koiranpentu saapui kotiisi, se oli tottunut
leikkimään muiden pentueen jäsenten kanssa.
Näykkiminen on pennun luonnollista
leikkimiskäytöstä. Kun se on asettunut uuteen
kotiinsa, se varmasti haluaa leikkiä
näykkimisleikkiä kanssasi.
Välttääksesi kuitenkin liiallista
näykkimistä, sinun täytyy harhauttaa sen huomio
pois itsestäsi ja käsistäsi leluihin.
Kun vietät aikaa koiranpentusi kanssa, silittelet
sitä ja hassuttelet sen kanssa, on mahdollista, että
se haluaa näykkiä kättäsi. Pidä
silloin jotakin pennun lelua valmiina. Tee kätesi
puraisemisesta vaikeaa puristamalla se nyrkkiin ja tarjoamalla
tilalle lelua heiluttamalla sitä pennun edessä. Pian
se oppii, että leluja on paljon hauskempi pureskella kuin
suurta nyrkkiä.
Vain oma koiranpentusi tietää mitä sille
opetat
On tärkeää muistaa, että kaikki
mitä opetat pennullesi, on sille täysikasvuisena
normaalia käytöstä. Joten kun se leikkii
ollessaan pentu, ajattele sitä täysikasvuisena ja
arvioi onko sen käytös
hyväksyttävää vai ei. Jos pentu alkaa
murista tai yrittää purra kättä, jossa on
lelu tai se jahtaa pientä lasta leikkiessään,
lopeta leikki siihen paikkaan ja vie lelu pois. Pentu oppii
pian, miksi hauskanpito loppui ja välttää
käytöstä, joka sen aiheutti.
Jos jokin koiran käytöksessä huolestuttaa
sinua tai jos haluat lisätietoa esimerkiksi asiaa
käsittelevistä kirjoista, kasvatuskursseista tai
-kouluista, eläinlääkärisi neuvoo sinua
mielellään.