Miksi koiranpentusi haukkuu?
Haukkumisen kielioppi
Haukkuminen on täysin normaali osa koiran
käytöstä ja sinun on
hyväksyttävä, että pennustasi kasvaa koira,
joka haukkuu. On epärealistista ja epäreiluakin
ajatella, että koiran voi opettaa lopettamaan haukkumisen.
Mutta itsesi, perheesi ja naapuriesi kannalta on parempi,
että voit hillitä haukkumista tarpeen tullen.
"Ei hauku!": Ei ole yllättävää,
että monilla ihmisillä on ongelmia koirensa
haukkumisen kontrolloimisessa - sillä eihän
koirilla ole käsitystä siitä, onko haukkuminen
hyvä vai paha asia. Tämä johtuu siitä,
että toisinaan koiran haukkuessa siihen ei kiinnitetä
mitään huomiota, kun taas toisinaan sille tiuskitaan,
että se lopettaisi. Joskus sitä taas kannustetaan
haukkumaan, esimerkiksi silloin jos lähistöllä
on epäilyttävä henkilö. Auta siis koiraa
oppimaan säännöt. Tässä sinulle oiva
neuvo heti alkuun: haukkuminen on sallittua, kunnes koiraa
käsketään lopettamaan se.
"Ei hauku" -komentoa tulisi ennemminkin pitää
käskynä totella kuin lopettaa. Anna koiran haukahtaa
pari kolme kertaa, kehu sitä valppaudesta ja sitten sano
"Ei hauku" samalla, kun pidät palkintoa sen edessä.
Koira lopettaa välittömästi, koska se ei voi
haistaa herkkupalaa haukkuessaan. Anna palkinto sille muutaman
sekunnin kuluttua. Pidennä pikku hiljaa aikaa haukunnan
loppumisesta palkkion antamiseen, ja näin voit lopettaa
koiran haukkumisen jopa kahdeksi minuutiksi yhden
koulutussession aikana. Lue naksutinkoulutuksesta
tästä.
Jos koira haukkuu paljon ja olet huolestunut siitä,
ettet saa hillittyä haukkumista, kysy
eläinlääkäriltä neuvoja seuraavaan
vaiheeseen, kuten asiantuntijan koulutukseen tai
terapiaan.
Vinkuminen: Tämä saattaa kuulostaa
sydämettömältä, mutta sinun tulisi
ymmärtää, että vinkuvan koiranpennun
lohduttaminen itse asiassa vain pahentaa asiaa. Pentu
nimittäin luulee näin saavansa kehuja vinkumisestaan
ja niinpä se ottaa sen tavakseen. Itse asiassa, voit
opettaa koiraa lopettamaan vinkumisen olemalla
menemättä takaisin sen luokse, kun se vinkuu. Kun et
anna koiranpennulle huomiota, etkä palkitse sitä
ennen kuin se on lopettanut vinkumisen, pentu oppii, että
vinkuminen ei johda mihinkään.