Siirtyminen täysikasvuisen ravintoon

Nyt kun koiranpentusi on melkein
täysikasvuinen, sinun tulisi alkaa miettiä sen
normaalin penturavinnon vaihtamista aikuisen ruokaan, joka
vastaisi paremmin sen tarpeita.
Vaikka koirasi näyttäisikin pitävän
uudesta ruuasta, siihen siirtyminen tulisi aina tehdä
vähitellen. Tämä auttaa
vähentämään muutoksen aiheuttamien
vatsanvaivojen mahdollisuutta. Vaihtelut ruokavaliossa
vaikuttavat eri yksilöihin eri tavoin, joten on
tärkeää suorittaa muutos varovasti. Yleisesti
ottaen, koirat ovat tapojen orjia. Koirasi saattaa tarvita apua
ruuan vaihtamisessa, erityisesti, jos se on tottunut saamaan
vain yhtä samantyyppistä ruokaa. Apu on tarpeen
myös silloin, kun koira on tottunut vaihtelevaan
ruokavalioon, mutta eläinlääkäri on
suositellut sille erityisravintoa jostakin
lääketieteellisestä syystä -
esimerkiksi allergian, munuaissairauden tai lihomisen
vuoksi.
Tässä muutamia ehdotuksia kuinka helpottaa
siirtymistä uuteen ruokaan:
- Totuta koira
vähitellen siihen 5-10 päivän kuluessa.
-
Lisää uuden ruuan osuutta joka päivä, noin
10%:lla, samalla kun vähennät edellisen ruuan
määrää kunnes viikon lopussa tarjoat
pelkkää uutta ruokaa.
- Vältä
jäähtyneiden ruokien tarjoilemista
- Mikäli
on tarpeen, muuta säilykeruuan koostumusta
lisäämällä siihen vähän
lämmintä vettä, jolloin se pehmenee ja on
helpompaa sekoittaa uusi ja vanha ruoka
keskenään.
- Älä sorru lisäämään
makupaloja omista aterioistasi uuteen ravintoon. Useimmat
koirat päätyvät syömään vain
tämän ihmisen ruuan ja siitä voi kehittyä
huono tapa pitkällä aikavälillä
-
Pidä kuppi puhdasta, raikasta vettä aina saatavilla.
- Koiraa ei tulisi pitää nälässä
uuteen ruokaan totuttamisen aikana.
- Jos koirasi
ruokavalion muuttaminen on todella hankalaa, kysy
eläinlääkäriltäsi tai hoitajalta, onko
heillä käyttäytymiseen liittyviä
vinkkejä avuksesi. Jos koirasi tarvitsee vaihtaa ruokaansa
jonkun lääketieteellisen syyn vuoksi, on
tärkeää seurata tarkkaan
eläinlääkärin antamia ohjeita. Sairaus voi
vaikuttaa koiran ruokahaluun, joten tiedustele
eläinlääkäriltäsi erityisruokintaan
liittyviä neuvoja.