Koiranpennun löytäminen ja valitseminen
Täydellistä koiranpentua etsimässä
Uuden koiranpennun saapuminen perheeseen on odotettu ja
jännittävä tapahtuma koko perheelle. Koirat ovat
hienoja kumppaneita ja hyviä ystäviä, ja
sellaisen omistaminen voi olla erittäin palkitseva
kokemus. Koiran omistaminen vaatii kuitenkin paljon aikaa,
kärsivällisyyttä ja kovaa työtä, ja
terveen, hyvätapaisen lemmikin kasvattaminen on sinun
vastuullasi. Jos olet valmis sitoutumaan, me autamme sinua
löytämään täydellisen
koiranpentusi.
Onko mielessäsi jokin tietty rotu?
Olet saattanut jo päättää lopullisesti
minkä rotuisen koiran haluat. Jos kuitenkin olet
epävarma siitä, millainen koira sopisi sinulle
parhaiten, sinun kannattaa rauhassa paneutua asiaan, senkin
vuoksi, että valittavanasi on yli 400 eri rotua.
Internet: Netistä on hyvä
aloittaa etsintä - eri koiraroduille omistettuja sivustoja
on roppakaupalla. Joillakin niistä on jopa
testikysymyksiä, jonka avulla voit valita itsellesi
sopivimman rodun. Juttele myös lemmikinomistajien
kanssa, jotka omistavat sen rotuisen koiran, jonka sinä
haluaisit. Eläinlääkärikin pystyy
neuvomaan sinua ja jopa tarjoamaan
ilmaista ostokonsultointia. Hän osaa myös
kertoa, mikäli kyseenomaisella rodulla on
perinnöllisiä taipumuksia joihinkin sairauksiin ja
antaa neuvoja kasvattajan tekemistä terveydentilaa
koskevista tutkimuksista. Mitä enemmän tiedät
haluamastasi koirarodusta, sitä varmemmin tiedät,
että pystyt pitämään huolta siitä.
Kysy oikeat kysymykset:
Eläinlääkäri neuvoo kysymään
oikeat kysymykset kasvattajilta seuraavista
seulontatesteistä ja niiden sopivuudesta oman koirarotusi
osalta:
- Suurikokoisten koirarotujen lonkat tulisi kuvata
dysplasian varalta. Mitä alemmat pisteet koiralla on
dysplasia-asteikolla, sitä paremmat lonkat sillä
on.
-
Joillekin roduille, esimerkiksi collieille,
labradorinnoutajille ja irlanninsettereille tulisi
tehdä spesifinen silmätarkastus.
-
Joiltakin roduilta on seulottava tietyt sairaudet
verikokeella. Esimerkiksi dobermanneilta on seulottava von
Willebrandin tauti.
Apua päätyöksentekoon: Jos sinulla
on pieniä lapsia, valitse seurallinen ja rauhallinen rotu,
ja jos olet ulkoilevaa tyyppiä, valitse rotu, joka
pitää ulkona kirmaamisesta ja on osa
aktiivielämääsi. Toisaalta, jos vietät
rauhallisempaa elämää, tai sinulla on pieni
piha, harkitse pienempää rotua, joka nauttii
seurastasi rennosti kotosalla. Pidä mielessä
myös se, kuinka isoksi koira kasvaa täysikasvuiseksi
tullessaan - sinulla voi olla koiranpennulle tilaa juuri
nyt, mutta entä myöhemmin? Jotkut koirat vaativat
myös enemmän huolehtimista kuin toiset.
Pitkäkarvainen koira tarvitsee päivittäistä
harjaamista ja riehakas koira, kuten dalmatialainen, tarvitsee
paljon liikuntaa.
Mistä pentu hankitaan
Koirarodusta riippumatta hankintapaikkoja on runsaasti.
Ilmoitukset paikallislehdessä,
eläinsuojeluyhdistykset, ystävät, sukulaiset ja
kasvattajat ovat kaikki hyviä lähteitä. Mutta
jos haluat kantakirjatun rotukoiran, sitä on parasta
tiedustella alan lehdistä ja rodun kasvattajalta.
Kasvattajan luona: Sinun tulee
nähdä myös pennun emo, tai narttu ja koko
pentue. Kysy myös, onko mahdollista nähdä
isä (siittäjä). Älä kiirehdi
ensivierailullasi, vietä aikaa paikan
päällä, kysy kysymyksiä ja tee
muistiinpanoja. Pyydä nähtäväksesi
seulontatarkastusten tuloksia, jos sellaisia vaaditaan kyseisen
rodun kasvattajilta. Selvitä, mitä pennuille
syötetään, milloin ne on viimeksi madotettu ja
onko eläinlääkäri jo tutkinut ne.
Kiinnitä huomiota pentueen emon temperamenttiin
- äläkä valitse hermostunutta pentua,
sillä se voi olla merkki huonosta varhaisesta
sosiaalistamisesta. Älä myöskään ota
pienintä ja heikointa silkasta säälistä.
Ota selvää myös miten ja missä pentu on
kasvanut. Siitä voi saada hyvän kuvan millaisia
pennuista kasvaa myöhemmin. Jos sinut viedään
esimerkiksi latoon kauas päärakennuksesta katsomaan
pentuja, ne eivät ole saaneet minkäänlaista
ihmiskontaktia. Koiranpennun elämän 16
ensimmäistä viikkoa ovat kaikista
tärkeimpiä sen käytöksen ja
sosiaalistumisen kehityksessä. Koiranpennulle, joka ei ole
kokenut arkipäiväisen elämän
näkymiä, ääniä ja hajuja, voi
ilmaantua ongelmia myöhemmin
elämässään.
Haluaisitko mieluummin sekarotuisen? Jos haluat sekarotuisen
koiran, paikalliset eläinsuojeluyhdistykset ovat hyvä
paikka aloittaa etsintä. Kaikki hyvämaineiset
eläinsuojeluyhdistykset haluavat kuitenkin varmistua,
että koira pääsee hyvään kotiin, joten
varaudu, että sinulta pyydetään lupaa
kotikäyntiin.
Uros vai narttu?
Nyt olet päättänyt koirasi rodun, seuraavaksi
on päätettävä onko koira uros vai narttu.
Nartut ovat yleensä rauhallisempia ja vähemmän
dominoivia kuin urokset, mutta muista, että ne ovat
kiimassa noin kahdesti vuodessa 2-3 viikon ajan ja silloin ne
on pidettävä erillään kaikista
uroskoirista.
Joillakin uroskoirilla on suurempi taipumus olla
aggressiivisia tai hallitsevia ihmisiä ja toisia koiria
kohtaan, mutta tämänkaltaista käytöstä
voi kehittyä myös nartuille. Uroskoirat voivat
lähteä kiimassa olevan naaraan perään, ja
vaikka tällaista käytöstä voikin hallita
kouluttamalla, kastraatio on joissakin tapauksissa
välttämätön.
Jos hankit koiranpennun eläinsuojeluyhdistyksestä,
sinulta saatetaan pyytää allekirjoitusta sopimukseen,
jossa sitoudut neuteroimaan lemmikkisi, jotta tulevaisuudessa
vältyttäisiin epätoivotuilta pentueilta.
Minkä ikäinen koiranpennun pitää
olla?
Jos koiranpentu erotetaan emostaan ja muusta pentueesta
liian varhain, tärkeitä käytökseen ja
tunne-elämään liittyviä kehitysvaiheita voi
jäädä pois. Nyrkkisääntönä
on, että pentu voidaan tuoda kotiin 7-9 viikon
ikäisenä. Mutta älä vie pentuasi ulos ennen
kuin toisesta rokotuksesta on kulunut viikko, eli noin 13
viikon iässä. Tässä vaiheessa voit alkaa
esitellä pennulle muita ihmisiä ja koiria, ja
totuttaa sitä liikenteeseen. Lisätietoa saat
lukemalla sosiaalistamista käsittelevän
artikkelimme.
Muista: Mistä tahansa sitten
hankitkaan koiranpentusi, varaa ensitöiksesi aika
eläinlääkärille terveystarkastukseen
varmistaaksesi, että se on kunnossa. Muista myös,
että koiranpennun hankinta on muutakin, kuin vain
taloudellinen sijoitus - se on myös henkinen
sijoitus. Taustatutkimus ja huolellinen harkinta
tässä vaiheessa maksaa itsensä takaisin
sekä koiralle että sinulle tulevaisuudessa.