[ ↓ skip to navigation ↓ ]

Kissanpennun puhtaanapito

Opas uuden kissanpentusi turkin hoitoon

Kissanpennut ovat puhdistautumisen suhteen hyvin pedantteja; ne oppivat emoltaan pitämään itsensä puhtaana siistinä. Toisinaan ne kuitenkin voivat kaivata sinulta apua, ja kissanpennun harjaaminen on hyvä tilaisuus hoivaamiseen. Kissa nauttii joka minuutista! Pitkäkarvaisen kissan turkki on kammattava päivittäin. Sen jälkeen se tulisi harjata hellävaraisesti, mikä ehkäisee turkin takkuuntumista. Eläinlääkäri opastaa mielellään sinua kissan turkille sopivan harjan ja kamman valinnassa.

Lyhytkarvaisetkin pennut tarvitsevat toisinaan harjausta. Käytä pehmeää harjaa poistamaan irtonaiset karvat vetämällä sitä hitaasti turkkia pitkin päästä häntään.

Kissoilla karvanlähtöaika on yleensä keväisin, mutta karvoja lähtee myös jonkin verran kesällä ja talvella. Totuta siis kissanpentu säännölliseen harjaukseen alusta asti. Näin estät myös karvapallojen muodostumisen mahalaukkuun; ne voivat olla todella kiusallisia.

Kissat ovat syntymästään saakka pikkutarkkoja siisteydestään, joten kylpyä ne eivät yleensä tarvitse. Jos kissa kuitenkin likaantuu perin pohjin, sille voi antaa kylvyn ja käyttää mietoa kissoille tarkoitettua shampoota.

On hyvä idea käsitellä usein kissanpennun turkkia silloin, kun se on kasvuiässä. Näin se oppii, ettei siinä ole mitään pelättävää. Kissanpennun siistiminen tarjoaa sinulle myös mahdollisuuden tarkastaa se: kiinnitä erityistä huomiota sen hampaisiin ja tassuihin. Sinun tulisi myöskin tutkia säännöllisesti sen silmät ja korvat, epätavallisten vaha- tai märkäkertymien varalta. Näin on epätodennäköisempää, että se hermostuu eläinlääkärin tarkastuksessa.

Kissanpennun suun pitäminen terveenä

Kun kissanpentusi on neljän kuukausen ikäinen, sille alkaa ilmestyä pysyviä hampaita. Suurin osa niistä on kehittynyt kun kissa saavuttaa 8 kuukauden iän. Tehokas suuhygienia on kissalle yhtä tärkeää kuin se on ihmiselle. Kissa on hyvä totuttaa hampaiden puhdistukseen pienestä pitäen, näin vältytään ongelmilta myöhemmällä iällä. Kun harjaat hampaat vähintään 3 kertaa viikossa, kissanpennun hampaat ja ikenet pysyvät terveinä.

Eläinlääkärin vastaanotoilta löytyy erityisesti kissoille sopivia hammastahnoja ja -harjoja. Eläinlääkäril opastustaa sinua niiden käytössä.

Usko tai älä, hampaiden harjaukses voi olla hauskaa: totuta pentu siihen ja hiero aluksi kevyesti hampaiden pintaa sormellasi päivittäin. Jos pentu vastustelee, ole luja mutta hellävarainen, ja kun se asettuu aloilleen, kehu sitä. Laita sitten hammastahnaa sormeesi ennen kuin käytät kissalle suunniteltua hammasharjaa.

Voit myös ostaa kissan herkkupaloja, jotka on suunniteltu pitämään kissanpennun hampaat puhtaina. Aikuisille kissoille on saatavilla erikoisruokia, kuten tassut ja kynnet eivät tarvitse erityistä huolenpitoa. Jos kuitenkin hoidat sen tassuja päivittäin, pentu tottuu siihen ja niitä on helpompi tutkia kissan vartuttua täysikäiseksi. Kynsiäkään ei tarvitse vielä leikata, koska vanhat kynnen kuoret tarttuvat kiinni raapimispuuhun. Kynsien teroittaminen on osa reviirin merkitsemisprosessia, sekä myös hyvää liikuntaa tassuille ja kynsille.


[ ↑ skip to content ↑ ]