Oppiminen leikin kautta

Published by
Min. lukemista

Löydä ruokaa, joka sopii lemmikkisi tarpeisiin

Find a dog food that fits your pet’s needs

Find a cat food that fits your pet’s needs

Leikkiaika koiranpennun kanssa: vakavasti otettavaa puuhaaPuppy play

Uuden koiranpennun kanssa leikkiminen on hauskaa ja jännittävää. Leikki on myös sen varhaisen kasvatuksen olennaisin asia. Pennun kanssa leikkiminen auttaa luomaan siihen vahvan ja kestävän siteen hyvin nopeasti. Leikki on hyväksi myös koiranpennun terveydelle. Kun pentu on vielä niin pieni, ettei sitä voi viedä ulos, leikkiminen auttaa kasvavan lihaksiston, terveiden luiden ja nivelten kehityksessä.

Mikä tahansa vanha lelu ei kelpaa

Yksi tärkeimpiä sääntöjä on, että koiran lelut ja perheen muu omaisuus pidetään erillään. Et saa antaa pennun päästä järsimään kenkiä tai lasten leluja, sillä kerran tällaiseen totuttuaan pentua on vaikea opettaa tavasta pois.

Purulelut ovat hyviä ja turvallisia koiranpennulle. Niillä voi leikkiä monenlaisia leikkejä ja niitä voi ravistella ja riepotella vapaasti. Kongit taas ovat onttoja lieriöitä, jotka on valmistettu rikkoutumattomasta kumista. Kongien viehätys on siinä, että ne voidaan täyttää pienillä makupaloilla, jolloin pentu pysyy kiireisenä niiden parissa, jos se täytyy jättää hetkeksi yksin.

Vaikka pentu leikkii, sitä on pidettävä silmällä

Siirretäänpä katse hetkeksi tulevaisuuteen. Haluat varmaankin, että koiranpennusta kasvaa tottelevainen ja stressitön täysikasvuinen koira. Siksi on välttämätöntä opettaa sille leikin aikana hieman itsehillintää. Palkkioksi tästä saat tulevaisuudessa koiran, joka osaa kontrolloida itseään jännittävissä tai stressaavissa tilanteissa. Ja, kun olet mukana pitämässä leikkejä silmällä, kontrolloit samalla koiranpentuasi. Muista, että pentu on kuitenkin vielä kovin pieni, joten sinun tulisi olla kärsivällinen, kun autat sitä oppimaan hillittyä käytöstä.

Joitakin tärkeitä "leiki ja opi" -leikkejä

Takaa-ajo

Nämä leikit herättävät koiranpennun luonnollisen vaiston ajaa takaa, joten kontrolli on olennainen tekijä. Pennun on opittava hillitsemään liikkumistaan kun esimerkiksi lelua heitellään, siihen asti, kunnes annat sille käskyn noutaa. Sen täytyy myös tottua siihen, että sitä pyydetään tulemaan takaisin, vaikka se ryntää hakemaan omaa lempileluaan.

Riepota ja surmaa - leikki

Näissä leikeissä käytetään usein vinkuleluja ja niissä korostuvat koiranpennun pedon luonne, joten tässäkin tapauksessa hiven kontrollia on aiheellista. Voit esimerkiksi opettaa koiraa lopettamaan lelun "tappamisen" ja pudottamaan sen ja tulemaan luoksesi käskystä, vaikka pentu kuinka haluaisi pitää lelun hampaissaan.

Kiskomisleikit

Näiden leikkien yhteydessä voit opettaa koiranpennun lopettamaan purulelun kiskomisen ja päästämään siitä irti komennolla "Irti!". Kun se tekee näin, voit palkita sen herkulla. Tätä on harjoiteltava vähän kerrallaan ja usein, kunnes pentu oppii käskystäsi päästämään välittömästi lelusta irti.

Leikki on vasta alkua

Kun olet opettanut pennulle itsehillinnän alkeet, voit harkita jotakin edistyksellisempää, kuten menemistä pentukurssille tai koirakouluun. Eläinlääkäri antaa mielellään tietoa koirien kouluttamispalveluista asuinalueellasi ja suosittelee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Liittyvät artikkelit

Liittyvät tuotteet

• Science Plan™ Puppy Healthy Development™ Mini Chicken

Hill's™ Science Plan™ Puppy Mini on suunniteltu koiranpennuille, jotka pitävät pienistä ruokanappuloista. Ruoka vahvistaa immuunijärjestelmää ja edistää liikkuvuutta. Ruoka sisältää kliinisesti testattuja antioksidantteja ja DHA:ta.
• HILL'S SCIENCE PLAN Medium Puppy Food with Lamb and Rice

Hill's™ Science Plan™ Puppy Lamb & Rice (lammas ja riisi) on suunniteltu vahvistamaan koiranpennun immuunijärjestelmää ja ylläpitämään ruuansulatuskanavan terveyttä. Ruoka sisältää kliinisesti testattuja antioksidantteja ja ihanteellisen määrän omega-3- ja omega-6-rasvahappoja.

• HILL'S SCIENCE PLAN Large Breed Puppy Food with Chicken

Hill's™ Science Plan™ Puppy Large Breed Chicken (kana) on suunniteltu tukemaan suurten rotujen pentujen luuston kehitystä. Ruoka sisältää kliinisesti testattuja antioksidantteja ja ihanteellisen mineraalitason.
• HILL'S SCIENCE PLAN Puppy Food Chicken

Hill's™ Science Plan™ Puppy Savoyry Chicken on suunniteltu vahvistamaan koiranpennun immuunijärjestelmää ja ylläpitämään ruuansulatuskanavan terveyttä. Ruoka sisältää kliinisesti testattuja antioksidantteja ja ihanteellisen määrän omega-3- ja omega-6-rasvahappoja.