Rokotettukin koiranpentu voi silloin tällöin sairastua. Tässä muutamia terveysongelmia, joita saatat kohdata:

Suurimmassa osassa tapauksista ripuli on vain ohimenevä vaiva. Koiranpennulla voi olla ripulia jos se on kovin jännittynyt, tai jos se on syönyt jotakin epäsopivaa, esimerkiksi keittiön roskaämpäristä! Ripuli voi kuitenkin olla merkki myös jostakin vakavammasta sairaudesta, joten älä epäröi viedä koiranpentua eläinlääkäriin, jos olet huolestunut. Vie pentu eläinlääkärille aina jos ripuli on kestänyt yli vuorokauden, jos sen seassa on verta ja jos ripuloinnin yhteydessä ilmenee muita oireita, kuten hengitysvaikeuksia tai velttoutta. Ripulointiin liittyy pienillä koiranpennuilla nestehukan riski.
Pennut saattavat tarvita useita käyntejä ensimmäisenä vuonna rokotuksia varten. Aikuiset koirat hyötyvät yleensä vuosittaisista tarkastuksista, kun taas vanhemmat tai erityistarpeita tarvitsevat koirat saattavat tarvita useammin käyntejä.
Koiranpennut oksentelevat silloin tällöin, ja useimmiteni se tarvitsee vain vähän hellää hoivaa. Ripulin tavoin oksentelukin voi olla merkki vakavammasta sairaudesta. Vie pentu lääkäriin, jos oksentelu jatkuu yli vuorokauden, jos sen seassa on verta, jos oksentelu on erittäin voimakasta tai siihen liittyy muita pahoinvoinnin merkkejä. Pidä edelleen silmällä kuivumisen merkkejä, sillä se voi tapahtua hyvin nopeasti. Ennen kaikkea luota vaistoihisi ja vie pentu heti eläinlääkärille, jos olet huolestunut.
Huolellisesta puhdistuksesta huolimatta pennun korviin voi tulla ajoittain infektio tai punkkeja.
Terveet korvat ovat kiiltävät, niissä ei ole eritettä, eikä vahaa ja niiden sisäpinta on kalpean vaaleanpunainen. Korvat eivät myöskään saa haista epämiellyttävälle. Jos olet huolestunut pennun korvista tai jos ne haittaavat sitä itseään (se esimerkiksi rapsuttaa niitä tai ravistelee päätään), vie se viipymättä eläinlääkäriin.
Yksi henkilökunnan kirjoittajistamme valmisteli tämän artikkelin sinulle
Hill’s VET ESSENTIALS MULTI-BENEFIT + WEIGHT with Chicken koiran kuivaruoka (pienille ja kääpiökokoisille, alle 10 kg ja yli 1-vuotiaille aikuisille koirille, leikkauksen jälkeen tai koirille, joilla on taipumus ylipainoon) on ainoastaan eläinlääkäreiltä saatava monia terveysvaikutuksia sisältävä ravinto, joka on kehitetty tukemaan ihannepainon ylläpitämistä sekä tervettä ruoansulatusta ja virtsateiden terveyttä. Ainutlaatuinen painonhallintateknologiamme tukee rasvanpolttoa ja auttaa koiraa saavuttamaan ja säilyttämään ihannepainonsa.
Lemmikin parhaaksi tänään ja pitkälle tulevaisuuteen.
Hill's Science Plan Large Breed Adult -koiranruoka lampaalla ja riisillä on täysipainoista lemmikinruokaa, joka sisältää ActivBiome+ Multi-Benefit -teknologian.
Tämä ruoka on erityisesti suunniteltu täyttämään isojen koirarotujen energiantarpeet heidän parhaassa elämänvaiheessa.
Hill's Science Plan Light Adult -märkäruoka on ensiluokkaista lemmikin täysravintoa täysikasvuisille koirille, joilla on taipumus lihoa helposti. Tämä herkullinen säilykeruoka on suunniteltu antamaan sopiva määrä energiaa ja tukemaan täysikasvuisten koirien painonhallintaa.
Lue, miksi koirien mikrosirutus on tärkeää lemmikkien turvallisuuden kannalta. Tutustu etuihin, kustannuksiin ja muihin tietoihin, jotta voit suojata karvaisen kaverisi. Lue lisää Hill's Pet -sivustolta.
Lue lisää pienten koirien ravitsemuksesta ja niiden terveyden kannalta parhaista ruokavalinnoista. Tutustu pienille koirille tarkoitettuihin neuvoihin Hill's Petin sivuilla.
Lue, miten tunnistat koirasi vatsavaivat tai herkän vatsan, miten eläinlääkäri voi hoitaa koiraasi ja miten ravitsemuksesta voi olla apua.
Discover what causes itchy ears in dogs and how to treat them. Get expert advice on relief at Hill's Pet.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.