
Voiko kissoja kouluttaa?
Löydä ruokaa, joka sopii lemmikkisi tarpeisiin
Find a dog food that fits your pet’s needs
Find a cat food that fits your pet’s needs

Uuden kissanpentusi kasvattaminen vaatii sen ajattelutapojen ja käyttäytymisen tuntemista.
Kissat eivät ole koirien kaltaisia. Koirat ovat laumaeläimiä, jotka haluavat miellyttää 'johtajaansa' (sinua). Kissanpentusi taas on kiinnostuneempi omasta mielihyvästään!
Nyt kun tiedät tämän, voit kyllä kouluttaa kissanpentuasi; kunhan muistat olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Kuinka esimerkiksi harjaat kissaa tai seuraat tarkasti sen terveydentilaa, jos et kouluta sitä siihen, että sitä käsitellään ja tutkitaan? Ja onko omalle pennullesi sallittua tepastella keittiön hyllyillä ja pöydillä?
Perusperiaatteet
Ensin on tajuttava, että kissat eivät ymmärrä rankaisemista. Sallittuun käytökseen rohkaiseminen on paljon tehokkaampaa. Kuulostaako vaikealta? Muista vain nämä kolme - kunnioitus, vahvistus ja palkitseminen.
Ensin kunnioitus. On tärkeää, että toimit kissaystävällisellä tavalla. Tiesitkö, että kissat eivät esimerkiksi pidä tuijottamisesta, eivätkä myöskään äkillisistä äänistä tai liikkeistä?
Vahvistaminen tarkoittaa vain johdonmukaisuutta ja toistoa. Jos pentu tekee jotakin ei-toivottavaa (esim. hyppää tiskipöydälle), sano pehmeästi ja päättäväisesti "ei". Jos kissa taas tekee jotakin sallittua, kiitä sitä oikein perusteellisesti.
Lopuksi vielä muutama sana palkkioista. Palkkioita on kahdenlaisia - omat kehusi ja makupalat. Molemmat ovat kissan kannalta hyvin kannustavia.
Kissan totuttaminen käsittelyyn
Monet kissat eivät pidä syliin nostamisesta, joten mitä aiemmin totutat sen siihen, sen parempi.
Monet opettavat kissanpennuille pahoja tapoja huomaamattaan. He nostavat kissan syliin, kissa rimpuilee, ja he laskevat kissan heti alas. Kissa oppii näin rimpuilemalla pitämään päänsä.
Parempi vaihtoehto on ottaa kissa syliin, ja jos se rimpuilee, pitää sitä edelleen sylissä hellästi mutta päättäväisesti. Kun kissa rauhoittuu, kehu sitä runsaasti ja laske se alas.
Raapiminen
Voiko kissanpennun kouluttaa olemaan raapimatta? Ei. Se on kissojen mielipuuhaa - ja samalla synnynnäistä reviirikäyttäytymistä, jonka avulla kissan lihakset saavat myös mukavaa venytystä. Onko siis vain hyväksyttävä, että huonekalusi ovat täynnä naarmuja? Ei. Kissanpennun raapiminen on vain kohdennettava oikeaan paikkaan.
Hanki kissanpennullesi raapimispuu (karkeat pinnat ovat erityisen mieluisia, joten on hyvä, jos puu on päällystetty esim. paksulla köydellä). Leiki pennun kanssa sen raapimispuun läheisyydessä, ja kun pentu käyttää sitä, palkitse se kehuin ja ehkäpä pienellä herkulla.
Jos pentu vielä upottaa kyntensä huonekaluihin, se merkitsee sen tuoksullaan. Kun puhdistat huonekalun tuoksuja poistavalla aineella, kissa ei ehkä enää raavi samaa paikkaa uudestaan. Jotkut suojaavat huonekalunsa muovilla, mikä voi sikäli olla avuksi, että kissanpennut eivät mielellään raavi liukkaita pintoja.
Puremisen lopettaminen
Pureminen on kissanpennun käytökselle luontaista. Jos kissa puraisee käteesi leikin aikana, lopeta leikki siihen paikkaan. Älä kuitenkaan heilauta kättäsi pois. Silloin leikistä tulee vain entistäkin hauskempaa! Lelut ja pallot ovat turvallisempia saaliita.
Naksutinkoulutus
Naksutinkoulutus on uudenaikainen, ystävällinen ja tieteeseen perustuva tapa kouluttaa eläimiä. Siinäkin käytetään edellä kuvattuja periaatteita, mutta kissanpentusi kuulee lisäksi naksautuksen, kun se käyttäytyy toivotulla tavalla. Lisätietoa naksutinkoulutuksesta.