Koirat käyttävät suutaan pitkälti samalla tavalla kuin me käsiämme - työkaluna ympäristön tutkimiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ne tutkivat kaikkea mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta, pureskellen ja näykkien sitä. Valitettavasti joillakin koirilla pureskelusta tulee tuhoisaa ja näin ollen ongelma.
Useimmat koiranpennut pureskelevat kun hampaat kasvavat. Kun pennut tulevat vanhemmiksi ne saattavat pureksia esineitä, joilla leikkivät, tai siksi, että ne ovat tylsistyneitä - tai vain vaistonvaraisesti. Pureskelu voi olla seurausta siitä, että koira kärsii eroahdistuksesta vieraassa ympäristössä. Selvittämällä koirasi pureskelun syyn voit lopettaa tällaisen käytöksen. Jos koirasi pureskelee useita kodin tavaroita riippumatta siitä oletko kotona vai et, se luultavasti pureksii ollessaan tylsistynyt. Koirasi kaipaa luultavasti lisää leikkiä, liikuntaa ja fyysisiä aktiviteetteja kuluttaakseen ylimääräistä energiaa. Myös tarkoitukseen sopivien purulelujen hankkiminen auttaa koiraasi pääsemään eroon tuholaismaisesta purutavasta.
Pennut saattavat tarvita useita käyntejä ensimmäisenä vuonna rokotuksia varten. Aikuiset koirat hyötyvät yleensä vuosittaisista tarkastuksista, kun taas vanhemmat tai erityistarpeita tarvitsevat koirat saattavat tarvita useammin käyntejä.
Jos koirasi hampaat ovat vaihtumassa se on sellainen asia, että sinun täytyy vain odottaa, että tämä vaihe menee ohi. Kun pennuille tulee uusia hampaita on hyvä ohjata ne pureskelemaan asiaankuuluvia asioita. Kokeile jäädytettyjen herkkujen valmistamista mehujäämuoteissa tai pidä joitakin koirasi leluja pakastimessa ennen kuin annat niitä sille leikittäväksi. Näin sinulla on juuri tarkoitukseen sopivan lelu, joka myös rauhoittaa koirasi hampaita. Joidenkin koirien pureskelu voi olla seurausta eroahdistuksesta. Ne saattavat pureksia ja raapia pyrkiäkseen pakenemaan paikasta, jonne ne on jätetty. Kiellettyjen tavaroiden pureskelu saattaa olla myös hermostunut reaktio poissaoloosi. Tällaista pureskelua on luultavasti kaikkein vaikein lopettaa, koska se tapahtuu poissa ollessasi ja hoidon tulisi kohdistua itse ongelmaan. Koirien käyttäytymisasiantuntijalta voi kysyä apua erosta johtuviin ongelmiin.
Ainoa hetki jolloin voit tehokkaasti kurittaa koiraasi pureskelemisesta on silloin, kun saat sen kiinni itse teosta. Jos löydät pureskellun kengän tunnin päästä siitä, kun koira on tehnyt tekosensa koira ei osaa yhdistää rangaistusta pureksimiseen. Koirasi saattaa vaikuttaa 'syylliseltä' kun heilutat kenkää sen naaman edessä, mutta tämä on vain alistuvaa käyttäytymistä. Kun saat koirasi kiinni itse teossa kiellä sitä verbaalisesti tai kovalla äänellä. Kun se lopettaa anna sille sen purulelu. Kun koira alkaa pureskella purulelua palkitse se. Useimpaan pureskelutyyppiin sinun pitäisi voida vaikuttaa ohjaamalla koira pureksimaan asiaankuuluvia asioita.
Oikeanlaisen purulelun hankkiminen on ensimmäinen askel. Älä koskaan anna koiralle mitään mikä muistuttaa jotakin mitä et halua sen pureskelevan. Jos annat sille vanhoja kenkiä tai vaatteita se ei ymmärrä eroa niiden ja sellaisten vaatekappaleiden välillä, joita se ei saisi pureksia. On olemassa tuotteita, joita levittämällä kodin esineisiin voit estää koiraasi pureskelemasta niitä. Näissä tuotteissa on maku tai haju, joka on vastenmielinen koiralle, mutta huomaamaton ihmiselle. Kuten aina, kysy eläinlääkäriltäsi. He osaavat antaa hyviä neuvoja ja ehdotuksia.
Yksi henkilökunnan kirjoittajistamme valmisteli tämän artikkelin sinulle
Hill's Science Plan Large Breed Adult -koiranruoka lampaalla ja riisillä on täysipainoista lemmikinruokaa, joka sisältää ActivBiome+ Multi-Benefit -teknologian.
Tämä ruoka on erityisesti suunniteltu täyttämään isojen koirarotujen energiantarpeet heidän parhaassa elämänvaiheessa.
Hill’s VET ESSENTIALS MULTI-BENEFIT + WEIGHT with Chicken koiran kuivaruoka (pienille ja kääpiökokoisille, alle 10 kg ja yli 1-vuotiaille aikuisille koirille, leikkauksen jälkeen tai koirille, joilla on taipumus ylipainoon) on ainoastaan eläinlääkäreiltä saatava monia terveysvaikutuksia sisältävä ravinto, joka on kehitetty tukemaan ihannepainon ylläpitämistä sekä tervettä ruoansulatusta ja virtsateiden terveyttä. Ainutlaatuinen painonhallintateknologiamme tukee rasvanpolttoa ja auttaa koiraa saavuttamaan ja säilyttämään ihannepainonsa.
Lemmikin parhaaksi tänään ja pitkälle tulevaisuuteen.
Hill's Science Plan Light Adult -märkäruoka on ensiluokkaista lemmikin täysravintoa täysikasvuisille koirille, joilla on taipumus lihoa helposti. Tämä herkullinen säilykeruoka on suunniteltu antamaan sopiva määrä energiaa ja tukemaan täysikasvuisten koirien painonhallintaa.
Lue, miten tunnistat koirasi vatsavaivat tai herkän vatsan, miten eläinlääkäri voi hoitaa koiraasi ja miten ravitsemuksesta voi olla apua.
Lue, miksi koirien mikrosirutus on tärkeää lemmikkien turvallisuuden kannalta. Tutustu etuihin, kustannuksiin ja muihin tietoihin, jotta voit suojata karvaisen kaverisi. Lue lisää Hill's Pet -sivustolta.
Lue lisää pienten koirien ravitsemuksesta ja niiden terveyden kannalta parhaista ruokavalinnoista. Tutustu pienille koirille tarkoitettuihin neuvoihin Hill's Petin sivuilla.
Discover what causes itchy ears in dogs and how to treat them. Get expert advice on relief at Hill's Pet.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.