Kuuden kuukauden iässä koiranpentusi tulee murrosikään. Tämä voi tuoda mukanaan muutoksia. Kehon muoto muuttuu, kun kasvu hidastuu ja koira alkaa pyöristyä. Pitkäjalkaiset hontelot koiranpennut saavat hienostuneemmat täysikasvuisen mittasuhteet seuraavien kuuden kuukauden aikana.
Tämä on myös aikaa, jolloin urospennut alkavat huomata vastakkaisen sukupuolen, vaikkakin hieman hämmentyneellä tavalla. Joillekin koirille tyynyt, huonekalut, ja jopa omistajan jalat kelpaavat seksuaalisen turhautumisen purkamiseen ja muutenkin parittelukäyttäytyminen on yleistä tässä iässä. Tällainen käyttäytyminen on rasittavaa ja noloakin, mutta normaalisti se vähenee muutaman kuukauden kuluessa. Jotkut koirat kuitenkin jatkavat nylkyttämistä tämänkin ajan jälkeen. Uroskoiran neuterointi on toimiva ratkaisu useimmissa tapauksissa. Tässä rutiinitoimenpiteessä poistetaan kivekset, jotka ovat tällaista käytöstä aiheuttavien hormonien pääasiallinen lähde.
Pennut saattavat tarvita useita käyntejä ensimmäisenä vuonna rokotuksia varten. Aikuiset koirat hyötyvät yleensä vuosittaisista tarkastuksista, kun taas vanhemmat tai erityistarpeita tarvitsevat koirat saattavat tarvita useammin käyntejä.
Kun uroskoirasi kasvaa aikuiseksi, saatat huomata toisenkin muutoksen: se alkaa nostaa jalkaansa virtsatessaan. Tämä on normaalia, mutta pieni osa koirista saattaa myös alkaa merkitä reviiriään sisällä talossa nostamalla jalkaansa ja virtsaamalla esineiden päälle. Myös aggressiivisuutta toisia koiria kohtaan saattaa ilmetä näiden teinivuosien aikana. Tämänkin tyyppiset ongelmat ovat ratkaistavissa neuteroinnilla ja monet omistajat päättävätkin neuteroida uroskoiransa kuuden kuukauden iässä, jo ennen kuin mahdollista epätoivottavaa käyttäytymistä ilmenee.
Jotkut nuoret uroskoirat saattavat alkaa puolustaa asioita, jotka ne kokevat omaisuudekseen. Näitä voivat olla kotisi ja pihasi, kallisarvoinen lelu ja jopa perheenjäsenet. On tietenkin mukava tietää, että koirasi haluaa puolustaa kotia ja perhettäsi, mutta tällainen käytös voi aiheuttaa ongelmia, jos koira alkaa reagoida aggressiivisesti. Koirasi saattaa murista, kun lähestyt sitä sen syödessä tai leikkiessä jollakin lelulla. Tämä tulee ottaa varoitusmerkkinä siitä, että sille on kehittynyt liian voimakas vaisto puolustaa reviiriään. On olemassa useita koulutustekniikoita, joista on apua tällaisten koirien kanssa ja eläinlääkärikin voi antaa neuvoja ja suositella käyttäytymisasiantuntijaa. Neuteroinnista on joskus apua myös reviirin puolustukseen liittyvään aggressiivisuuteen.
On yksi käyttäytymisen muoto, jonka saatat huomata silloin tällöin. Jos lähialueella on naaraskoira, joka on kiimassa, saatat huomata että uroskoirasi kieltäytyy syömästä, muuttuu surulliseksi ja välinpitämättömäksi, tai se on levoton ja halukas harhailemaan. Ei ole harvinaista, että uroskoirat yrittävät aktiivisesti karata löytääkseen rakkautensa kohteen. Tämä voi johtaa koiran loukkaantumiseen liikenteessä tai eksymiseen. Ylimääräinen vartiointi ja pieni hemmottelu auttaa koiraa selviämään tästä hankalasta ajasta. Ja tietenkin, kuten teini-ikäiset ihmisetkin, jotkut urospennut ovat toisia vaikeampia, mutta onneksi suurin osa selviää murrosiästä kaikkien mielenterveyden kannalta ehjin nahoin.
Yksi henkilökunnan kirjoittajistamme valmisteli tämän artikkelin sinulle
Hill's Science Plan Light Adult -märkäruoka on ensiluokkaista lemmikin täysravintoa täysikasvuisille koirille, joilla on taipumus lihoa helposti. Tämä herkullinen säilykeruoka on suunniteltu antamaan sopiva määrä energiaa ja tukemaan täysikasvuisten koirien painonhallintaa.
Hill’s VET ESSENTIALS MULTI-BENEFIT + WEIGHT with Chicken koiran kuivaruoka (pienille ja kääpiökokoisille, alle 10 kg ja yli 1-vuotiaille aikuisille koirille, leikkauksen jälkeen tai koirille, joilla on taipumus ylipainoon) on ainoastaan eläinlääkäreiltä saatava monia terveysvaikutuksia sisältävä ravinto, joka on kehitetty tukemaan ihannepainon ylläpitämistä sekä tervettä ruoansulatusta ja virtsateiden terveyttä. Ainutlaatuinen painonhallintateknologiamme tukee rasvanpolttoa ja auttaa koiraa saavuttamaan ja säilyttämään ihannepainonsa.
Lemmikin parhaaksi tänään ja pitkälle tulevaisuuteen.
Hill's Science Plan Large Breed Adult -koiranruoka lampaalla ja riisillä on täysipainoista lemmikinruokaa, joka sisältää ActivBiome+ Multi-Benefit -teknologian.
Tämä ruoka on erityisesti suunniteltu täyttämään isojen koirarotujen energiantarpeet heidän parhaassa elämänvaiheessa.
Lue, miten tunnistat koirasi vatsavaivat tai herkän vatsan, miten eläinlääkäri voi hoitaa koiraasi ja miten ravitsemuksesta voi olla apua.
Lue lisää pienten koirien ravitsemuksesta ja niiden terveyden kannalta parhaista ruokavalinnoista. Tutustu pienille koirille tarkoitettuihin neuvoihin Hill's Petin sivuilla.
Lue, miksi koirien mikrosirutus on tärkeää lemmikkien turvallisuuden kannalta. Tutustu etuihin, kustannuksiin ja muihin tietoihin, jotta voit suojata karvaisen kaverisi. Lue lisää Hill's Pet -sivustolta.
Tutustu koiran märkäruoan etuihin ja siihen, miten se voi parantaa lemmikkisi hyvinvointia ja onnellisuutta. Lisää tietoa ravintosuosituksista löydät Hill's Petiltä.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.