Saatat ajoittain tuntea houkutusta hemmotella koiraasi mehukkaalla kalkkunaviipaleella. Mutta onko kalkkuna turvallista koirille? Lue, miksi kalkkunan syöttäminen koirille ei yleensä ole hyvä ajatus ja miksi kalkkunanluut ovat vaaraksi koirille.
Olet kenties huomannut, että kalkkuna on yleinen ainesosa koirien herkuissa ja ruoissa. Nahaton, maustamaton ja kunnolla kypsennetty vaalea kalkkunanliha sopiikin pieninä annoksina koiran ravinnoksi. Maustamaton ja lisäaineeton kalkkunan jauheliha on myös turvallinen valinta koirille.
Itse liha ei olekaan ongelma, mitä kalkkunan syöttämiseen koirille tulee. American Kennel Club perustelee näin, miksi kalkkunaa ei pitäisi tarjota koiralle:
Pennut saattavat tarvita useita käyntejä ensimmäisenä vuonna rokotuksia varten. Aikuiset koirat hyötyvät yleensä vuosittaisista tarkastuksista, kun taas vanhemmat tai erityistarpeita tarvitsevat koirat saattavat tarvita useammin käyntejä.
Koirat epäilemättä rakastavat luiden pureskelua ja syömistä, mutta AKC:n mukaan se voi olla vaaraksi koirallesi. Erityisen vaarallisia ovat pienet linnunluut, kuten kalkkunan- ja kananluut.
Luitten järsiminen voi aiheuttaa:
Osa näistä vammoista, kuten sisäelintukokset, voi vaatia välitöntä leikkausta.
Vaikka olisit tarkkana, koirasi saattaa jossain vaiheessa saada tassuihinsa kalkkunanlihaa tai -luun ja hotkia sen kitaansa ennen kuin ehdit väliin. Jos näin käy, on tärkeää olla hätääntymättä. Älä yritä napata ruokaa takaisin koiralta, etenkään jos sillä on taipumusta aggressiivisesti suojella ruokaansa. Jos epäilet koiran syöneen luun, AKC suosittelee soittamaan eläinlääkärille ja kysymään neuvoa. Eläinlääkäri voi neuvoa parhaat tavat välttää loukkaantumisriskiä.
Pidä lemmikkiäsi tarkasti silmällä. Ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin, jos koirallasi näyttää olevan ulostusongelmia tai -kipuja parin päivän kuluessa luun syömisestä. Kyse voi olla luunsirujen aiheuttamasta (peräsuolen) ärtymisestä. Myös nämä merkit ovat syy ottaa yhteyttä eläinlääkäriin:
Jos haluat antaa koirasi maistaa kalkkunaa turvallisesti luita tai epäterveellisiä lisäaineita pelkäämättä, tarjoa koirallesi kalkkunaa sisältävä koiran makupala. Koira on aivan yhtä onnellinen, ja voit itse olla rauhallisin mielin.
Yksi henkilökunnan kirjoittajistamme valmisteli tämän artikkelin sinulle
Hill’s VET ESSENTIALS MULTI-BENEFIT + WEIGHT with Chicken koiran kuivaruoka (pienille ja kääpiökokoisille, alle 10 kg ja yli 1-vuotiaille aikuisille koirille, leikkauksen jälkeen tai koirille, joilla on taipumus ylipainoon) on ainoastaan eläinlääkäreiltä saatava monia terveysvaikutuksia sisältävä ravinto, joka on kehitetty tukemaan ihannepainon ylläpitämistä sekä tervettä ruoansulatusta ja virtsateiden terveyttä. Ainutlaatuinen painonhallintateknologiamme tukee rasvanpolttoa ja auttaa koiraa saavuttamaan ja säilyttämään ihannepainonsa.
Lemmikin parhaaksi tänään ja pitkälle tulevaisuuteen.
Hill's Science Plan Light Adult -märkäruoka on ensiluokkaista lemmikin täysravintoa täysikasvuisille koirille, joilla on taipumus lihoa helposti. Tämä herkullinen säilykeruoka on suunniteltu antamaan sopiva määrä energiaa ja tukemaan täysikasvuisten koirien painonhallintaa.
Hill's Science Plan Large Breed Adult -koiranruoka lampaalla ja riisillä on täysipainoista lemmikinruokaa, joka sisältää ActivBiome+ Multi-Benefit -teknologian.
Tämä ruoka on erityisesti suunniteltu täyttämään isojen koirarotujen energiantarpeet heidän parhaassa elämänvaiheessa.
Lue, miksi koirien mikrosirutus on tärkeää lemmikkien turvallisuuden kannalta. Tutustu etuihin, kustannuksiin ja muihin tietoihin, jotta voit suojata karvaisen kaverisi. Lue lisää Hill's Pet -sivustolta.
Lue, miten tunnistat koirasi vatsavaivat tai herkän vatsan, miten eläinlääkäri voi hoitaa koiraasi ja miten ravitsemuksesta voi olla apua.
Discover what causes itchy ears in dogs and how to treat them. Get expert advice on relief at Hill's Pet.
Lue lisää pienten koirien ravitsemuksesta ja niiden terveyden kannalta parhaista ruokavalinnoista. Tutustu pienille koirille tarkoitettuihin neuvoihin Hill's Petin sivuilla.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.