Koska hammasongelmat ovat yleisiä koirilla, niihin on hyvä kiinnittää huomiota alusta alkaen. Tarkista koiran hampaat säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Varhaisia varoitusmerkkejä ovat muiden muassa:
Voit ennaltaehkäistä tehokkaasti hammasongelmia harjaamalla koirasi hampaat päivittäin, joten hyvä aloittaa heti. Voit tiedustella koiralle sopivaa hammasharjaa ja -tahnaa (ihmisten hammastahna ei ole sopivaa) eläinlääkäriltä.
Pennut saattavat tarvita useita käyntejä ensimmäisenä vuonna rokotuksia varten. Aikuiset koirat hyötyvät yleensä vuosittaisista tarkastuksista, kun taas vanhemmat tai erityistarpeita tarvitsevat koirat saattavat tarvita useammin käyntejä.
Tarkista ensin, että koira on jämäkästi kiinni talutushihnassa.
Asetu koiraan nähden siten, että sinun on helppo päästä käsiksi sen suuhun.
Levitä ensimmäiseksi hieman hammastahnaa sormeesi ja anna koiran nuolla sitä. Ala sen jälkeen levittää varovaisesti tahnaa hampaiden pinnalle.
Kun koira tottuu tähän, voit alkaa käyttää hammasharjaa.
Vedä sen huulia ja poskia hieman taaksepäin, jolloin pääset harjaamaan premolaarit ja molaarit.
Harjaa pyörivällä liikkeellä ja erityisen tarkasti ienrajan alueelta.Harjaa huolellisesti myös taaimmaiset hampaat, sillä ongelmia useimmiten ilmenee niissä.
On tärkeää pitää koiranpentu rauhallisena ja rentoutuneena kehumalla sitä.
Vaikka tämä toimenpide saattaakin tuntua aluksi uuvuttavalta, se helpottuu harjoituksen myötä, ja kun pentu tottuu siihen alusta alkaen, siitä tulee teille molemmille helpompaa.
Harjauksen lisäksi on olemassa myös erikoisruokia, kuten Hill’s™ Science Plan™ Oral Care, jotka auttavat sinua pitämään koiranpentusi hampaat ja ikenet terveinä, kun se kasvaa aikuiseksi. Erikoisvalmisteiset isot kuivaruokanappulat on erityisesti suunniteltu pyyhkimään hampaat puhtaaksi ja ne ehkäisevät plakin muodostumista hampaiden pinnalle.
Yksi henkilökunnan kirjoittajistamme valmisteli tämän artikkelin sinulle
Hill's Science Plan Large Breed Adult -koiranruoka lampaalla ja riisillä on täysipainoista lemmikinruokaa, joka sisältää ActivBiome+ Multi-Benefit -teknologian.
Tämä ruoka on erityisesti suunniteltu täyttämään isojen koirarotujen energiantarpeet heidän parhaassa elämänvaiheessa.
Hill’s VET ESSENTIALS MULTI-BENEFIT + WEIGHT with Chicken koiran kuivaruoka (pienille ja kääpiökokoisille, alle 10 kg ja yli 1-vuotiaille aikuisille koirille, leikkauksen jälkeen tai koirille, joilla on taipumus ylipainoon) on ainoastaan eläinlääkäreiltä saatava monia terveysvaikutuksia sisältävä ravinto, joka on kehitetty tukemaan ihannepainon ylläpitämistä sekä tervettä ruoansulatusta ja virtsateiden terveyttä. Ainutlaatuinen painonhallintateknologiamme tukee rasvanpolttoa ja auttaa koiraa saavuttamaan ja säilyttämään ihannepainonsa.
Lemmikin parhaaksi tänään ja pitkälle tulevaisuuteen.
Hill's Science Plan Light Adult -märkäruoka on ensiluokkaista lemmikin täysravintoa täysikasvuisille koirille, joilla on taipumus lihoa helposti. Tämä herkullinen säilykeruoka on suunniteltu antamaan sopiva määrä energiaa ja tukemaan täysikasvuisten koirien painonhallintaa.
Discover what causes itchy ears in dogs and how to treat them. Get expert advice on relief at Hill's Pet.
Lue lisää pienten koirien ravitsemuksesta ja niiden terveyden kannalta parhaista ruokavalinnoista. Tutustu pienille koirille tarkoitettuihin neuvoihin Hill's Petin sivuilla.
Lue, miksi koirien mikrosirutus on tärkeää lemmikkien turvallisuuden kannalta. Tutustu etuihin, kustannuksiin ja muihin tietoihin, jotta voit suojata karvaisen kaverisi. Lue lisää Hill's Pet -sivustolta.
Lue, miten tunnistat koirasi vatsavaivat tai herkän vatsan, miten eläinlääkäri voi hoitaa koiraasi ja miten ravitsemuksesta voi olla apua.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.