
Monet ihmiset luulevat koirien purevan "koska niiden kuuluukin purra". Koirasta ei kuitenkaan tule aggressiivista ilman hyvää syytä, ja useimmat koirat ilmaisevat aggressiota stressaavissa tilanteissa. On siis perusteltua sanoa, että paras tapa ehkäistä pennun kasvamista vihaiseksi tai aggressiiviseksi koiraksi, on auttaa sitä välttämään tai sietämään stressaavia tilanteita. Lisäksi sinun on opeteltava tunnistamaan pelon merkit, kuten peräytyminen nurkkaan tai talutushihnan kiristyminen.
Koirat eivät tule pelokkaiksi ainoastaan ikävän kokemuksen vuoksi. Pelokkaita koiria ovat ne, jotka eivät ole saaneet sosiaalistua riittävästi ihmisten kanssa. Joten sosiaalistaminen on hyvin tärkeää - neuvoja sosiaalistamiseen saat tästä. IJos pentu kasvatetaan niin, että se pitää ihmisiä (sekä aikuisia että lapsia) hauskojen asioiden tuottajina, jotka antavat kehuja ja herkkuja, sen ei tarvitse käyttäytyä uhkaavasti.
Altista koiranpentu varhaisessa vaiheessa myös äänille ja tilanteille, jotka voivat saattavat sitä. Näin ne oppivat voittamaan pelkonsa. Näin pelottavista asioista, kuten pölynimurista, liikenteestä tai postinkantajasta tulee jokapäiväisiä tapahtumia pennun elämässä.
Pennut saattavat tarvita useita käyntejä ensimmäisenä vuonna rokotuksia varten. Aikuiset koirat hyötyvät yleensä vuosittaisista tarkastuksista, kun taas vanhemmat tai erityistarpeita tarvitsevat koirat saattavat tarvita useammin käyntejä.
Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ovat he sitten ystäviä, perhettä tai tuntemattomia. Koiranpennun silmissä eri ikäiset, muotoiset ja kokoiset voivat olla hämmentäviä. Joten varmista, että se tapaa niin monia ihmisiä kuin mahdollista pienesta saakka. Näin tuntemattomat tuntuvat vähemmän vierailta ja koiranpentu oppii olemaan rauhallisempi ja luottavaisempi. Varo kuitenkin, etteivät kaikki nämä uudet ystävät hämmennä lemmikkiäsi innokkailla kiintymyksen osoituksillaan.
On tärkeää, että pentusi tutustuu myös lapsiin. Harva lapsi pystyy vastustamaan koiranpennun ympärillä touhottamista ja vaikka he eivät tarkoita pahaa, pentu saattaa hätääntyä. On hyvä idea viedä sitä koulun lähettyville - lapsia ei kahta kertaa tarvitse pyytää tulla tervehtimään lemmikkiäsi. Koiranpennut kuitenkin väsyvät nopeasti. Pidä toisten ihmisten tapaamiset aluksi lyhyinä ja anna pennulle aikaa levätä.
Ennen kuin koiranpentu saapui kotiisi, se oli tottunut leikkimään muiden pentueen jäsenten kanssa. Näykkiminen on pennun luonnollista leikkimiskäytöstä. Kun se on asettunut uuteen kotiinsa, se varmasti haluaa leikkiä näykkimisleikkiä kanssasi. Välttääksesi kuitenkin liiallista näykkimistä, sinun täytyy harhauttaa sen huomio pois itsestäsi ja käsistäsi leluihin.
Kun vietät aikaa koiranpentusi kanssa, silittelet sitä ja hassuttelet sen kanssa, on mahdollista, että se haluaa näykkiä kättäsi. Pidä silloin jotakin pennun lelua valmiina. Tee kätesi puraisemisesta vaikeaa puristamalla se nyrkkiin ja tarjoamalla tilalle lelua heiluttamalla sitä pennun edessä. Pian se oppii, että leluja on paljon hauskempi pureskella kuin suurta nyrkkiä.
On tärkeää muistaa, että kaikki mitä opetat pennullesi, on sille täysikasvuisena normaalia käytöstä. Joten kun se leikkii ollessaan pentu, ajattele sitä täysikasvuisena ja arvioi onko sen käytös hyväksyttävää vai ei. Jos pentu alkaa murista tai yrittää purra kättä, jossa on lelu tai se jahtaa pientä lasta leikkiessään, lopeta leikki siihen paikkaan ja vie lelu pois. Pentu oppii pian, miksi hauskanpito loppui ja välttää käytöstä, joka sen aiheutti.
Jos jokin koiran käytöksessä huolestuttaa sinua tai jos haluat lisätietoa esimerkiksi asiaa käsittelevistä kirjoista, kasvatuskursseista tai -kouluista, eläinlääkärisi neuvoo sinua mielellään.
Yksi henkilökunnan kirjoittajistamme valmisteli tämän artikkelin sinulle
Hill's Science Plan Large Breed Adult -koiranruoka lampaalla ja riisillä on täysipainoista lemmikinruokaa, joka sisältää ActivBiome+ Multi-Benefit -teknologian.
Tämä ruoka on erityisesti suunniteltu täyttämään isojen koirarotujen energiantarpeet heidän parhaassa elämänvaiheessa.
Hill's Science Plan Light Adult -märkäruoka on ensiluokkaista lemmikin täysravintoa täysikasvuisille koirille, joilla on taipumus lihoa helposti. Tämä herkullinen säilykeruoka on suunniteltu antamaan sopiva määrä energiaa ja tukemaan täysikasvuisten koirien painonhallintaa.
Hill’s VET ESSENTIALS MULTI-BENEFIT + WEIGHT with Chicken koiran kuivaruoka (pienille ja kääpiökokoisille, alle 10 kg ja yli 1-vuotiaille aikuisille koirille, leikkauksen jälkeen tai koirille, joilla on taipumus ylipainoon) on ainoastaan eläinlääkäreiltä saatava monia terveysvaikutuksia sisältävä ravinto, joka on kehitetty tukemaan ihannepainon ylläpitämistä sekä tervettä ruoansulatusta ja virtsateiden terveyttä. Ainutlaatuinen painonhallintateknologiamme tukee rasvanpolttoa ja auttaa koiraa saavuttamaan ja säilyttämään ihannepainonsa.
Lemmikin parhaaksi tänään ja pitkälle tulevaisuuteen.
Lue lisää pienten koirien ravitsemuksesta ja niiden terveyden kannalta parhaista ruokavalinnoista. Tutustu pienille koirille tarkoitettuihin neuvoihin Hill's Petin sivuilla.
Lue, miksi koirien mikrosirutus on tärkeää lemmikkien turvallisuuden kannalta. Tutustu etuihin, kustannuksiin ja muihin tietoihin, jotta voit suojata karvaisen kaverisi. Lue lisää Hill's Pet -sivustolta.
Discover what causes itchy ears in dogs and how to treat them. Get expert advice on relief at Hill's Pet.
Lue, miten tunnistat koirasi vatsavaivat tai herkän vatsan, miten eläinlääkäri voi hoitaa koiraasi ja miten ravitsemuksesta voi olla apua.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.
Vähäkalorinen koostumuksemme auttaa hallitsemaan koirasi painoa. Se sisältää runsaasti korkealaatuista proteiinia lihasmassan rakentamiseen ja on valmistettu huolella valituista ainesosista maukkaaksi ja ravitsevaksi ateriaksi. Kliinisesti tutkitut antioksidantit, C- ja E-vitamiini, tukevat tervettä immuunijärjestelmää.