Onko koirasi ylipainoinen? Älä suhtaudu siihen kevyesti

 

Tiesitkö, että yksi kolmesta lemmikistä Yhdistyneessä Kuningaskunnassa on ylipainoinen tai liikalihava?* Moni meistä ei ymmärrä koiran olevan ylipainoinen, sillä paino nousee vähitellen ajan mittaan ja jää siksi helposti huomaamatta. Vaikka lihominen tapahtuisi aivan silmiesi edessä, muutama liikakilo ei välttämättä kiinnitä heti huomiota. Vähäinenkin ylipaino voi silti aiheuttaa vakavia terveysongelmia.

Ylipainolla on merkitystä

 

Vaikka olisit huomannut koirallasi olevan vähän ylipainoa, et välttämättä ole tietoinen siitä, kuinka paljon sillä on vaikutusta koiran terveyteen. Jo pelkästään 20 %:n ylipaino voi lisätä koiran riskiä sairastua vakaviin sairauksiin, kuten diabetekseen, nivelrikkoon, virtsakiviin tai sydänsairauksiin.

Lisäksi ylipaino ei ainoastaan vaikuta negatiivisesti koirasi yleiseen hyvinvointiin, iloisuuteen ja elämänlaatuun, vaan se voi myös lyhentää merkittävästi sen elinikää normaalipainoiseen lemmikkiin verrattuna.

 

Onko koirani ylipainoinen ?

 

 

Koirasi saattaa näyttää olevan ihan kunnossa, mutta ihannepaino vaihtelee koon ja rodun mukaan. Eläinlääkärisi voi kertoa sinulle, mikä koirasi ihannepaino on. Voit arvioida tarkastusten välissä, säilyttääkö koira normaalipainonsa. Aseta kätesi koiran kyljille. Jos sen kylkiluita on vaikea tai jopa mahdoton tuntea, se on todennäköisesti ylipainoinen.

Tässä on lueteltu muita liikalihavuuden merkkejä, joita saatat huomata:

  • Selvää vatsalinjaa ei ole.
  • Kaulapantaa on löysättävä.
  • Koiralla on kävelyvaikeuksia.
  • Liikkeet ovat hitaita.
  • Koira on hengästynyt.
  • Koira on huonotuulinen.
  • Koira nukkuu tavallista enemmän.

 

Mikä aiheuttaa koirien painonnousun ?

 

Lihominen johtuu kehon rasvan lisääntymisestä. Se johtuu yleensä liiallisesta syömisestä erityisesti, jos ylensyöntiin yhdistyy liikunnan puute. Myös muut tekijät tosin edistävät sitä.

 

Ikä

Ikääntyvät koirat eivät ole yhtä aktiivisia, niillä on vähemmän energiaa ja ne tarvitsevat vähemmän kaloreita. Siksi koiran painon ja yleisterveyden kannalta on elintärkeää syöttää sille ruokaa, joka on kehitetty sen ikä huomioiden.

Rotu

Tietyt koirarodut ovat alttiimpia lihomaan.

Sterilointi/kastrointi

Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että steriloidun koiran perusaineenvaihdunta on hitaampi ja kalorien tarve vähäisempi.

Lääketieteelliset ongelmat

Hyvin harvoin lihominen liittyy lääketieteelliseen ongelmaan, joka voi vaatia hoitoa.

Liika ruokinta

Koirat, joille on jatkuvasti ruokaa tarjolla, syövät ymmärrettävästi enemmän kuin tarvitsevat. Tähän luetaan mukaan perheenjäsenten antamat ruoantähteet.

Ylensyönti

Monet myynnissä olevat ruoat sisältävät runsaasti suolaa ja rasvaa, mikä parantaa makua mutta saa koiran ahmimaan.

 

Liikunta koiran kanssa

 

Oikeanlaisen ruokavalion lisäksi myös säännöllinen liikunta auttaa laihtumaan terveellisesti. Tässä on lueteltu muutama liikunta- ja urheilumuoto, joita voitte harrastaa yhdessä:

 

Voimakävely koiran kanssa intervalliharjoitteluna

 

Vie koirasi kävelylle talutushihnassa. Lisää kävelyyn koko lenkin ajan hölkkäys-, juoksu- tai steppi-intervalleja. Ne nopeuttavat sydämensykettä ja polttavat kaloreja sekä sinulta että koiraltasi.

Jalkakyykyt koiran kanssa

 

Seiso jalat kevyesti harallaan (olkapäiden kohdalla) ja valmistaudu tekemään jalkakyykky. Kun kyykistyt, taputa koiraasi tämän lempilelulla. Kun nouset ylös, nosta lelu pääsi yläpuolelle rohkaistaksesi koiraa hyppäämään sen perään. Voit tehdä näitä harjoituksia sekä sisällä että ulkona.

Koirahippa

 

Lapsena leikit hippasta lukemattomia kertoja ystäviesi kanssa. Leiki hippaa koirasi kanssa koirapuistossa, takapihalla tai vaikka kotosalla. Koirasi jahdatessa sinua harrastatte kummatkin sydämen terveyttä tehokkaasti edistävää liikuntaa.

Laihdutusta edistävän koiranruoan valinta

 

Koirasi syömä ruoka vaikuttaa suoraan sen terveyteen ja hyvinvointiin. Tasapainotettu ravinto on oleellinen osa aktiivista, tervettä elämäntapaa. Koiranruoan, herkkupalojen tai ihmisten ruoan liiallinen syönti kiihdyttää painonnousua.

Asianmukainen ravinto on erittäin tärkeässä asemassa hoidettaessa ylipainoista koiraa. Kysy eläinlääkäriltäsi Hill'sin painonhallintasarjan ruoista, jotka voivat auttaa koiraasi pudottamaan painoa ja nauttimaan terveestä ja aktiivisesta elämästä.


*Tiedot arkistosta . Hill's Pet Nutrition, Inc.

anchor

Oman koiran hoito

ARTIKKELIT JA APUVÄLINEET

Lemmikki Info

 

Auta ylipainoista koiraasi toipumaan .

 

Jos koirallesi on kertynyt ylipainoa, on monia asioita joilla voit parantaa sen vointia. 

Vaihtoehdot terveille lemmikeille