Koirat kiimassa

Published by
Min. lukemista

Naaraskoiran kiima tarkoittaa, että se on siirtynyt hedelmälliseen tilaan lisääntymiskierrossaan. Kiima eli juoksuaika kestää keskimäärin kolme viikkoa ja koira on kiimassa joka 6-8 kuukausi. Useimmilla roduilla ensimmäinen kiima on noin 6 kuukauden iässä, mutta se saattaa olla myös aiemmin tai myöhemmin. Kiima voidaan yleensä tunnistaa siitä, kun vaginasta vuotaa hieman verta, turvonneesta hävystä tai lisääntyneestä virtsaamisesta. Naaraskoirat eivät kuitenkaan tuota paljonkaan verta ja pienillä koirilla ei välttämättä edes huomaa verenvuotoa.

Epätoivottua huomiota

Ensimmäinen asia, jonka huomaat, jos sinulla on kiimainen narttu, on se, että se vetää puoleensa kastroimattomia uroskoiria erittäin laajalla säteellä. Myös sen käytös muuttuu. Narttu ei normaalisti päästä uroksia nousemaan päälleen, mutta nyt se melkein ehdottomasti haluaa sitä. Lisäksi uroskoirat juoksevat pitkiä matkoja päästäkseen kiimassa olevan naaraan luo. Kun narttusi on kiimassa, älä jätä sitä ulos ilman valvontaa ja pidä se aina hihnassa lenkkien aikana. Vaikka toiset lemmikkien omistajat, joita kohtaat, hallitsevat normaalisti koiransa, kiimassa olevan naaraan tuoksu voi aiheuttaa aggressiivista käytöstä joillakin koirilla.

Verenvuoto

Toinen huolenaihe on verenvuoto. Jos koirasi vuotaa tarpeeksi verta aiheuttaakseen sotkua, voi olla hyvä rajoittaa sen liikkuminen helposti puhdistettaville ja matottomille lattioille tai pukea sille juoksusuoja. Koiran jättäminen ulos on huono idea, ellet halua sen saavan urosvieraita (ja mahdollisia pentuja). Jos et aio teettää pentuja koirallasi, sen voi neuteroida. Kohdun ja munasarjojen poisto estää sitä menemästä kiimaan. On kiistelty siitä, milloin sinun olisi parasta neuteroida narttusi. Jotkut eläinlääkärit neuvovat päästämään koiran kerran kiimaan, kun taas toiset steriloisivat jo niinkin aikaisin kuin 6 kuukauden iässä. Kysy eläinlääkäriltäsi, mikä heidän mielestään olisi paras sinun koirallesi.

Liittyvät tuotteet

• Science Plan™ Puppy Healthy Development™ Mini Chicken

Hill's™ Science Plan™ Puppy Mini on suunniteltu koiranpennuille, jotka pitävät pienistä ruokanappuloista. Ruoka vahvistaa immuunijärjestelmää ja edistää liikkuvuutta. Ruoka sisältää kliinisesti testattuja antioksidantteja ja DHA:ta.
• VetEssentials™ Puppy

Vain eläinlääkäriklinikoilta. Edistyksellistä ravintoa terveeseen kasvuun ja kehitykseen sekä vahvistamaan immuunijärjestelmää. Sisältää runsaasti kliinisesti vaikuttavaksi todistettuja antioksidantteja ja DHA:ta.

• VetEssentials™ Puppy Mini

Saatavana ainoastaan eläinlääkäreiltä. Edistyksellistä ravintoa, joka täyttää koiranpentujen viisi keskeistä terveystarvetta kasvuun ja kehitykseen neljän viikon iästä lähtien. Kliinisesti vaikuttavaksi todistettu pitoisuus DHA:ta ja antioksidantteja oppimiskyvyn ja immuniteetin kehitykseen.

• Ideal Balance™ Puppy with Fresh Chicken & Brown Rice

Hill’sTM Ideal BalanceTM Puppy Täydellisesti tasapainotettua ravintoa, joka on valmistettu
parhaista, luonnollisista raaka-aineista. Tuore kananliha ensimmäisenä valmistusaineena koiran hyvinvoinnin tukemiseksi. 100 % Tasapainotettua. 100 % Makua. Taatusti.