Älykäs ja herttainen japaninbobtail on onnellisimmillaan ihmisten keskellä, ja sillä on ihmiskorvaa miellyttävä pehmeä ja melodinen ääni.
Älykkäänä kissana japaninbobtail oppii nimensä ja reagoi siihen.
Paino:
Uros: keskikokoinen: 3–5 kg
Naaras: pieni: < 3 kg
Silmien väri:
meripihka, sinivihreä, sininen, kupari, vihreä, kulta, pähkinänruskea, eriväriset, oranssi, keltainen
Odotusarvot:
Elinikä: 9–13 vuotta
Sosiaalisuus/huomion tarve: suurta
Karvanlähtö: vähäistä
Turkki:
Pituus: lyhyt, keskipitkä, pitkä
Tyyppi: silkkinen, suora
Värit: valkoinen, musta, punainen, ruskea, sininen, creme, mi-ke, kilpikonna, hopea, kilpikonnalaimennos
Kuvio: yksivärinen, kilpikonna, kaksivärinen, kolmivärinen/valkokirjokilpikonna, tabby, raitakarvainen (ticking), savu, shaded
Vähemmän allergisoiva: ei
Turkinhoitotarve: vähäinen, kohtalainen
Yhdistysten hyväksyntä:
Kissayhdistysten tunnustama:
CFA, ACFA , FIFe, TICA
Yleisyys: harvinainen
Japaninbobtail on keskikokoinen kissa, josta on sekä pitkäkarvainen että lyhytkarvainen variantti. Urokset ovat naaraita kookkaampia. Kissa on pitkä ja hoikka, ja sen hyvin kehittyneet lihakset mahdollistavat loikat hyvin korkealle.
Bobtailin pää on tasasivuisen kolmion muotoinen. Korkeat korvat osoittavat suoraan ylöspäin ja ovat aavistuksen verran eteenpäin kallellaan. Poskipäät ovat korkeat. Silmät ovat edestä katsottuna pyöreät mutta sivulta katsottuna vinot. Nenänvarressa on loiva kuoppa. Bobtailin takajalat ovat etujalkoja pidemmät, mutta kissa seisoo silti suorassa. Kissan luonnostaan lyhyt kippurahäntä on yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki; kahta samanlaista häntää ei ole. Häntä on tuuhea, ja siinä on yhtä monta nikamaa kuin pitkähäntäisten rotujen hännässä. Häntä on käytännössä muita rotuja lyhyempi, mutta se on silti näkyvissä. Hännän kiertyminen kippuralle saa häntäkarvat törröttämään pystyssä, niin että häntä näyttää vähän jäniksen töpöhännältä. Pitkäkarvaisella japaninbobtaililla turkin pituus aiheuttaa sen, että häntä voi olla viuhkamainen.
Japaninbobtailin turkki on pehmeä ja silkkinen, ja pohjavillaa on vain vähän. Lyhytkarvaisella bobtaililla on lyhyt turkki, ja pitkäkarvaisen turkkikin on todellisuudessa lähinnä keskipitkä. Karvan pituus pitkäkarvaisella näkyy parhaiten jalkojen takaosassa. Turkki muodostaa karvakauluksen, joka kulkee kaulan ympäriltä mahaan, jalkojen takaosaan ja häntään.
Persoonallisuus:
Japaninbobtail on aktiivinen, herttainen, rakastava ja hyvin älykäs rotu. Se nauttii ihmisten seurasta eikä tunnu väsyvän leikkimiseen koskaan. Se oppii tuntemaan nimensä ja reagoi siihen. Japaninbobtail tuo mielellään lelun ihmiselle ja leikkii lempilelunsa noutamista tuntikausia. Bobtail on sosiaalinen ja parhaimmillaan ihmisseurassa. Se ottaa kodin haltuunsa eikä pelkää mitään. Jos talossa on koira, bobtail arvelee olevansa sen pomo. Vaikka bobtail tulee kohtalaisesti toimeen toistenkin kissarotujen kanssa, mieluiten se on toisten bobtailien seurassa. Rotua on kutsuttu nurkkakuntaiseksi, sillä se muodostaa vahvan ja kestävän siteen omiin sisaruksiinsa.
Japaninbobtail ei ole koskaan unohtanut Japanin hovissa saamaansa ihailua, ja niinpä se katsoo kaiken talossa kuuluvan automaattisesti itselleen. Bobtailin ääni on hiljainen, pehmeä ja melodinen, ja se käyttää laulavaa ääntään suostutellakseen ihmiset antamaan sille kaiken haluamansa.
Huomioitavaa:
Japaninbobtail on helppo asuinkumppani. Kissa sopeutuu hyvin päivärutiiniin, kunhan omistaja varaa sille jonkin verran leikkiaikaa ja aikaa sen hellimistä varten. Vaikkei bobtail olekaan mikään sylikissa, se haluaa olla omistajansa lähellä, istua tämän vieressä ja nukkua samassa vuoteessa. Koska loikkiminen sujuu bobtaililta, se tarvitsee korkeita tähystyspaikkoja saadakseen liikuntaa. Se pitää aktivointileluista, kuten höyhenkepistä, jonka napatakseen se hyppää korkealle.
Japaninbobtail liikkuu yleensä riittävästi pysyäkseen normaalipainoisena. Se kuitenkin rakastaa herkkuja, olipa kyse kissojen makupaloista tai ihmisen lautaselta löytyneistä herkuista. Tätä kissaa tulee helposti hemmotelleeksi niin, että sen paino nousee huomaamatta.
Historia:
Japaninbobtail on tunnettu Japanissa 500-luvulta asti. Gotokujin ja Nikon temppeleissä on yhä esillä vanhoja puuleikkauksia ja maalauksia, joissa kuvataan japanilaisten rakastavaa suhdetta näihin erityislaatuisiin töpöhäntäkissoihin. Japaninbobtail katsotaan luonnostaan kehittyneeksi roduksi, eikä sitä ole erityisesti jalostettu.
Japaninbobtaileja pitivät alkujaan silkkiperhosten toukkien kasvattajat, ja rotu oli suuressa arvossa siksi, että se piti taitavasti jyrsijät kurissa. Japanin keisariperhe kuitenkin rakasti bobtaileja siinä määrin, että niille myönnettiin kaikki aatelistolle kuuluvat oikeudet ja niitä hemmoteltiin ja liehiteltiin kuin kuninkaallisia. Legendan mukaan yksi keisareista piti japaninbobtailia niin suurenmoisena kissana, että hän määräsi, että hän yksin saisi omistaa ja kasvattaa niitä. Kun hän piti audienssia keisarillisessa puutarhassa, hänellä oli mukanaan bobtail-kissoja punaisissa silkkihihnoissa.
Bobtailia pidetään onnenkissana, ja sellaisen omistamisen uskotaan tuovan onnea ja vaurautta. Kolmivärinen japaninbobtail eli mi-ke (puna-musta-valkea) on kaikkein onnekkain väri, luultavasti siksi, että kolmiväriset kissat ovat yleensä naaraita ja voivat siksi tuottaa lisää kissakaunottaria. Japanissa suosittu kissapatsasmalli, Maneki Neko, on taiteellinen tulkinta bobtailista. Kissalla on etukäpälä pystyssä, ja se näyttää tervehtivän. Näitä patsaita on monissa japanilaisissa puodeissa, joissa niiden uskotaan houkuttelevan puoleensa hyviä ihmisiä.
