Afgaaninvinttikoira: tietoa ja luonnekuvaus

Afgaaninvinttikoira on itsenäinen ja voimakastahtoinen koira, joka saattaa olla kylmäkiskoinen mutta on sille päälle sattuessaan myös rauhallinen ja hassutteleva.

 

Afgaaninvinttikoira lyhyesti
The Afghan Hound Dog Breed

Afgaaninvinttikoira on vaativa koira monestakin syystä, jotka vaihtelevat aikaavievästä turkinhoidosta runsaaseen liikunnan tarpeeseen.

Koko:

Paino:

Uros: 23–27 kg
Naaras: 23–27 kg

Säkäkorkeus:

Uros: 68 cm
Naaras: 63 cm

Ominaisuudet:

pitkäkalloinen (pitkä kuono), luonnostaan luppakorvainen

Odotusarvot:

Energiataso: keskinkertainen
Elinikä: 12–14 vuotta
Kuolaamistaipumus: vähäinen
Kuorsaamistaipumus: vähäinen
Haukkumistaipumus: vähäinen
Kaivamistaipumus: vähäinen
Sosiaalisuus/huomion tarve: vähäinen


Jalostustarkoitus:

jäniksenpyynti ja metsästys

Turkki:

Pituus: pitkä
Tyyppi: silkinpehmeä
Värit: kaikki värit paitsi täplikäs
Turkinhoitotarve: suurta


Yhdistysten hyväksyntä:

Yleisyys: kohtalaisen yleinen


Uroskoira on noin 70 cm korkea, ja narttu voi olla hieman matalampi. Afgaanit painavat yleensä noin 23–27 kg.

Afgaaninvinttikoiralla on majesteettinen olemus sen upean ryhdin ja pitkän, silkkisen turkin ansiosta. Koiran vahva, kaareva kaula, näkyvät lonkat, suuret käpälät, hyvin kulmautuneet polvet ja silmukkaan päättyvä häntä antavat rodulle sen tunnusomaisen profiilin. Afgaaninvinttikoiran pää ja kuono ovat pitkät, kapeat ja hienostuneet, ja kuonossa on hieman kuperuutta. Korvat ovat pitkät, ja niitä peittää vielä pidempi karva. Päälakea, eturuumista, rintaa, kupeita, vartalon takaosaa ja jalkoja peittää pitkä, hieno, silkkinen karva. Kasvojen ja selän (satulan) alueella turkki on lyhyt ja kiiltävä. Tavallisimmat värit ovat musta, musta-punaruskea, punainen, creme, sininen, tiikerijuovainen, domino ja valkoinen. Afgaaninvinttikoiralla voi olla useita eri värisävyjä, ja creme- ja punaväreillä on usein musta naamio. Afgaaninpennut eivät muistuta pitkäturkkista täysikasvuista koiraa. Niillä on pörröistä karvaa poskissa (”apinanviikset”) ja selän keskiosassa. Lyhyt, pörröinen pentukarva alkaa lähteä noin vuoden iässä ja tehdä tilaa kiiltävälle, yhä pitenevälle täysikasvuisen eläimen turkille. Afgaaninvinttikoira on liikkuessaan hätkähdyttävä näky vahvan ja joustavan astuntansa, tasaisen käynnin ja liehuvan turkkinsa ansiosta.

 

Persoonallisuus:

Afgaaninvinttikoira on alkujaan ollut metsästäjä, joka on jalostettu tekemään itse omat ratkaisunsa, ja se on edelleen voimakastahtoinen ja itsenäinen, varautunut ja itsevarma. Afgaania on kuvattu ristiriitaisesti sekä huikean rohkeaksi että mahdollisesti araksi, ailahtelevaksi mutta toisinaan hiljaiseksi ja laiskaksi, arvokkaaksi mutta pelleileväksi. Luonteeltaan afgaani voi olla mitä tahansa herttaisesta etäiseen, ja nämä koirat saattavat olla vieraita kohtaan varsin varautuneita. Jos afgaaninvinttikoiraa ei sosiaalisteta asianmukaisesti, siitä saattaa helposti tulla villiluonteinen.

 

Huomioitavaa:

Afgaaninvinttikoira on monessakin mielessä vaativa rotu. Vaikka afgaaninvinttikoira on hyvin älykäs, se voi olla vaikea koulutettava itsepäisyytensä vuoksi. Afgaaninvinttikoira on erittäin herkkä huonolle kohtelulle, joka saa sen herkästi kieltäytymään yhteistyöstä. Se tottelee parhaiten saadessaan lempeää ohjausta ja selkeät säännöt. Afgaanin turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Koira on kylvetettävä ja harjattava viikoittain, jotta kuollut karva irtoaa eikä turkki takkuunnu ja huopaannu, mihin sillä on taipumusta. Täysikasvuisen afgaaninvinttikoiran karva lähtee keväällä ja syksyllä sekä koiran sairastettua; leikkaamaton narttu karistaa karvansa aina vuodenajan vaihtuessa.

 

Vaikka afgaani sopeutuu kerrostaloelämään ja voi muuttua oikeaksi sohvaperunaksi, se vaatii runsaasti liikuntaa, jotta vältetään koiran tylsistyminen ja tuhoava käytös, kuten pureskelu. Afgaanin kanssa on käytävä vähintään parin kilometrin lenkillä päivittäin, minkä lisäksi sen täytyy saada juosta aidatulla pihalla. Rotu on tunnettu siitä, ettei se piittaa luoksetulokäskyistä, ja näitä koiria jääkin auton alle suhteettoman paljon. Afgaanin ei pidä antaa liikkua vapaana, sillä sen pyydystysvaisto voi tehdä siitä vaarallisen naapuruston lemmikeille. Oikein koulutettuna ja omistajan noudattaessa tarvittavaa valppautta afgaanit voivat sopia samaan kotiin lasten ja toisten lemmikkien kanssa.

Afgaani on paksun turkkinsa alla erittäin hoikka, ja se syö paljon vähemmän kuin koon perusteella voisi kuvitella. Laadukas koiranruoka ja mahdollinen kasvisöljyravintolisä auttavat pitämään ihon ja turkin kunnossa. Pitkät korvat voi peittää ruokailun ajaksi erityisellä korvasuojahupulla, etteivät ne sotkeennu.

 

Historia:

Afgaaninvinttikoira on vanha vinttikoirarotu, jonka ovat jalostaneet tuhansia vuosia sitten Afganistanin, Pakistanin ja Pohjois-Intian paimentolaiset. Tieto rodun historiasta on jäänyt unohduksiin, kun useat sotaisat joukot Tšingis-kaanista Aleksanteri Suureen ovat kukin vuorollaan valloittaneet alueen. Rotu kehitettiin riistan pyyntiin vuoristoisessa maastossa.

Afgaani on äärimmäisen taitava metsästäjä, jota käytettiin kaatamaan niin suurriistaa kuin pienempiäkin riistaeläimiä antiloopeista ja ehkä leopardeista lähtien. Vaikka tänä päivänä moni asiantuntija epäilee, että leopardi olisi alkujaan ollut afgaaninvinttikoirien saaliseläin, silminnäkijät kuitenkin kertovat tapauksista, joissa yksittäiset koirat ovat tappaneet leopardin iskemällä hampaansa pedon niskaan ja murtamalla selkärangan.

Ensimmäiset afgaaninvinttikoirat tulivat Lähi-idästä Eurooppaan kotiin palaavien englantilaisten sotilaiden matkassa 1800-luvulla. American Kennel Club hyväksyi afgaaninvinttikoiran omaksi rodukseen vuonna 1926. Se tuli tunnetuksi ylväydestään ja saavutti suurimman suosionsa 1970-luvulla. Afgaaneita pidetään nykyisin lemmikki- ja näyttelykoirina eikä niinkään metsästyskoirina, vaikka jotkut omistajat käyvätkin niiden kanssa metsästystä simuloivissa vinttikoirien maastojuoksukilpailuissa. Hulmuava turkki ja ylväs asenne tekevät afgaaneista koiranäyttelyiden voittajakoiria.

Muita lemmikin hoitoon liittyviä artikkeleita