Labradorinnoutaja: tietoa ja luonnekuvaus

Labradorinnoutajalla on runsaasti hyviä luonteenpiirteitä – se on älykäs, helppo kouluttaa ja erinomainen perhekoira. Labradorinnoutaja tarvitsee kohtalaisen runsasta liikuntaa, ja jäädessään ilman sitä tai jäädessään paljon yksin se saattaa tuhota irtaimistoa.

 

Labradorinnoutaja lyhyesti
The Labrador Retriever Dog Breed

Labradorinnoutaja kypsyy varsin nopeasti ja saavuttaa täyden korkeutensa 6–12 kuukauden iässä, joskin sen paino voi nousta 2 vuoden ikään asti.

Koko:

Paino:

Uros: 29–36 kg
Naaras: 25–31 kg

Säkäkorkeus:

Uros: 58 cm
Naaras: 55 cm

Ominaisuudet:

luppakorvat (luonnostaan)

Odotusarvot:

Energiataso: keskinkertainen
Elinikä: 10–12 vuotta
Kuolaamistaipumus: vähäinen
Kuorsaamistaipumus: vähäinen
Haukkumistaipumus: vähäinen
Kaivamistaipumus: vähäinen
Sosiaalisuus/huomion tarve: keskipitkä


Jalostustarkoitus:

noutaminen vedestä

Turkki:

Pituus: lyhyt
Tyyppi: sileä kaksinkertainen karvapeite, tiheä
Värit: musta, keltainen, suklaa
Turkinhoitotarve: vähäinen


Yhdistysten hyväksyntä:

Yleisyys: yleinen


Labradorinnoutaja on vankkatekoinen ja tiivisrunkoinen koira. Sen ulkomuoto on lähes neliskulmainen, ja vartalo ja jalat ovat vahvaa tekoa. Uroksen enimmäiskorkeus on 60 cm, joten rotu on keskikokoinen, mutta vankkatekoisuus saa sen vaikuttamaan isommalta. Paino vaihtelee kookkaan uroksen 38 kg:sta pienemmän nartun 25 kg:aan. Työkäyttöön jalostetut koirat ovat usein korkeampia ja hieman hoikkarakenteisempia.

Labradorinnoutaja on helppo tunnistaa leveästä päästä, luppakorvista ja suurista, ilmeikkäistä silmistä. Labbiksen tavaramerkkejä ovat paksu mutta melko lyhyt ja vettä hylkivä kaksinkerroksinen turkki sekä tunnusomainen ”saukonhäntä”. Häntä on paksu ja lujatekoinen, ja se jatkaa selkälinjaa melkein suoraan. Jaloissa on ”räpylät” eli uintia tehostavat pidemmät ihopoimut varpaiden välissä. Väri voi vaihdella mustasta suklaanruskeaan ja oranssinkeltaisesta lähes valkoiseen.

Labradorinnoutaja kypsyy varsin nopeasti ja saavuttaa täyden korkeutensa 6–12 kuukauden iässä, joskin sen paino voi nousta 2 vuoden ikään asti. Monet labradorinnoutajat elävät 12–14-vuotiaiksi.

 

Persoonallisuus:

Yleensä labradorinnoutajat ovat erinomaisia perhekoiria, kunhan omistaja muistaa niiden koulutus- ja liikuntatarpeet. Näitä koiria jalostetaan myös kovaan työhön, ja ne rakastavat tehtäviä, etenkin noutamista.

Labradorinnoutajat tulevat yleensä hyvin toimeen toisten koirien, muiden lemmikkien ja lasten kanssa, kunhan koulutuksella on hieman hillitty niiden luontaista innokkuutta. Vahvoina koirina labradorinnoutajat tarvitsevat tottelevaisuuskoulutusta pennusta pitäen, tai niiden voidaan nähdä vetävän omistajaansa hihnassa mielensä mukaan.

Energisen luonteensa vuoksi labradorinnoutaja voi yksin ja liian vähälle liikunnalle jäätyään haukkua suotta ja tuhota irtaimistoa pureskelemalla ja kaivamalla.

Käyttölinjan koirat ovat erityisen energisiä, kun taas osa näyttölinjan koirista muuttuu jo varhain täysiksi sohvaperunoiksi. Pureskelu voi muodostua ongelmaksi, sillä koiralla voi vahvan noutoviettinsä seurauksena olla oraalinen fiksaatio. Vankkatekoiset purulelut, liikunta ja koulutus auttavat asiassa.

 

Huomioitavaa:

Labradorinnoutajilla on runsaasti hyviä ominaisuuksia, jotka ovat tehneet niistä erittäin suosittuja koiria. Ne ovat älykkäitä ja varsin helppoja kouluttaa, joka johtuu osin innosta tehdä töitä ihmisen kanssa. Ne eivät ole nirsoja ruoan suhteen ja voivatkin lihoa, jos eivät saa riittävää liikuntaa ja jos annoskokoa ei säännöstellä tarpeen mukaan. Labradorinnoutajat ovat erinomaisia perhekoiria, sillä ne viihtyvät ihmisten seurassa eivätkä useinkaan sopeudu koiratarhaan.

Labradorinnoutajilla on vahva suojeluvietti perheenjäseniä ja kotia kohtaan, mutta yleensä ne pitävät myös vieraista. Voimakas noutovaisto voi herättää noutajassa halun pureskella omaisuutta, jos se ei saa sopivia leluja ja ohjausta. Labbiksella voi olla taipumus tervehtiä ihmisiä suullaan, ja ratkaisu tähän on antaa koiralle lelu, jotta sillä on jo valmiiksi suu täynnä! Rotu on erittäin vahva, ja varhainen koulutus on välttämätöntä, jotta koira oppii kulkemaan kauniisti hihnassa.

Labradorinnoutajan mahtava kaksinkertainen karvapeite pitää koiran lämpimänä sen noutaessa riistaa jäisestä vedestä, ja sen vuoksi koiralta myös lähtee paljon karvaa. Normaalisti pikainen viikkoharjaus riittää turkinhoidoksi, mutta karvanlähtöaikaan turkkia on harjattava päivittäin. Koiran tarvitsema liikunnan määrä riippuu jalostussuunnasta: työkoira voi juosta koko päivän, kun taas näyttelykoiralle riittää kohtuullinen liikunta.

 

Historia:

1800-luvun alussa Pohjois-Amerikasta, etenkin Kanadasta, lähetettiin laivalla monikäyttöisiä metsästyskoiria Englantiin. Monet näistä vesikoirista olivat newfoundland-tyyppisiä, mutta pienemmistä käytettiin nimitystä ”St John's”. Englannissa rotua jalostettiin (luultavasti risteyttämällä sitä sileäturkkiseen noutajaan), ja näin sai alkunsa rotu nykymuodossaan.

Kuten nimi kertoo, labradorinnoutajan jalostuksessa keskityttiin kehittämään koira, joka noutaa riistaa taitavasti etenkin vedestä. Labradorinnoutaja onkin työskennellyt sorsastajien apuna joka säällä ja kaikissa olosuhteissa. Rodun älykkyys ja halu tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa ovat vieneet sen moniin muihinkin tehtäviin ja tehneet siitä nykyaikana suositun lemmikin. Tällä hetkellä labradorinnoutajat loistavat palvelu- ja opaskoirina, perhekoirina, armeijan jälkikoirina, tullin ja tuhopolttotutkijoiden koirina, etsintä- ja pelastuskoirina sekä metsästyskoirina ja esiintyvinä koirina.

Rodun hyväluonteisuus on nostanut sen ensimmäiselle sijalle Yhdysvaltain suosituimpien koirien listalla. Vaikka labradorinnoutaja on pidetty kotikoira, se on vieläkin enemmän kotonaan ulkoilmassa. On muistettava, että labradorinnoutaja on sydämessään vesinoutaja ja pennuilla on jo varhain voimakas halu kantaa esineitä ympäriinsä sekä vimma päästä veteen, vaikka sitten lätäköihin!

Muita lemmikin hoitoon liittyviä artikkeleita